27
1. Kun oli päätetty, että meidän oli purjehtiminen Italiaan,
annettiin Paavali ja muutamat muut vangit erään
Julius nimisen,
keisarilliseen sotaväenosastoon kuuluvan
sadanpäämiehen haltuun.
2. Ja me astuimme adramyttiläiseen laivaan, jonka oli määrä
purjehtia Aasian rannikkopaikkoihin, ja lähdimme
merelle, ja
seurassamme oli Aristarkus, makedonialainen
Tessalonikasta.
3. Seuraavana päivänä laskimme Siidoniin. Ja Julius kohteli
Paavalia ystävällisesti ja salli hänen mennä
ystäviensä luo
hoitoa saamaan.
4. Ja sieltä laskettuamme merelle purjehdimme Kypron suojaan,
koska
tuulet olivat vastaiset.
5. Ja kun olimme merta purjehtien sivuuttaneet Kilikian ja
Pamfylian, tulimme Myrraan, joka on Lykiassa.
6. Siellä sadanpäämies tapasi aleksandrialaisen laivan, jonka
oli
määrä purjehtia Italiaan, ja siirsi meidät
siihen.
7. Ja monta päivää me purjehdimme hitaasti ja pääsimme vaivoin
Knidon kohdalle. Ja kun tuulelta emme päässeet
sinne,
purjehdimme Salmonen nenitse Kreetan suojaan.
8. Ja vaivoin kuljettuamme liki sen rantaa saavuimme
erääseen
paikkaan, jonka nimi oli Kauniit Satamat ja
jonka lähellä
Lasaian kaupunki oli.
9. Mutta kun paljon aikaa oli kulunut ja purjehtiminen
jo oli
vaarallista, sillä paastonaikakin oli jo ohi,
varoitti Paavali
heitä
10. ja sanoi: "Miehet, minä näen, että
purjehtiminen käy
vaivalloiseksi ja vaaralliseksi, ei ainoastaan
lastille ja
laivalle, vaan myös meidän hengellemme".
11. Mutta sadanpäämies uskoi enemmän perämiestä ja
laivanisäntää
kuin Paavalin sanoja.
12. Ja koska satama oli sopimaton talvehtimiseen, olivat
useimmat
sitä mieltä, että heidän oli sieltä lähdettävä,
voidakseen ehkä
päästä talvehtimaan Foiniksiin, erääseen Kreetan
satamaan, joka
antaa lounaaseen ja luoteeseen päin.
13. Ja kun etelätuuli alkoi puhaltaa, luulivat he
pääsevänsä
tarkoituksensa perille, nostivat ankkurin ja
kulkivat aivan
likitse Kreetaa.
14. Mutta ennen pitkää syöksyi saaren päällitse raju
tuuli, niin
sanottu koillismyrsky.
15. Kun laiva ryöstäytyi sen mukaan eikä voinut nousta
tuuleen,
jätimme sen valtoihinsa ja jouduimme
tuuliajolle.
16. Ja päästyämme erään pienen, Klauda nimisen saaren
suojaan me
töintuskin saimme venheen korjuuseen.
17. Vedettyään sen ylös he ryhtyivät varokeinoihin ja
sitoivat
laivan ympäri köysiä, ja kun pelkäsivät
ajautuvansa Syrtteihin,
laskivat he purjeet alas, ja niin he
ajelehtivat.
18. Mutta kun rajuilma ankarasti ahdisti meitä,
heittivät he
seuraavana päivänä lastia mereen,
19. ja kolmantena päivänä he omin käsin viskasivat
mereen laivan
kaluston.
20. Mutta kun ei aurinkoa eikä tähtiä näkynyt moneen
päivään ja kova
myrsky painoi, katosi meiltä viimein kaikki
pelastumisen toivo.
21. Kun oli oltu kauan syömättä, niin Paavali nousi
heidän
keskellään ja sanoi: "Miehet, teidän olisi
pitänyt noudattaa
minun neuvoani eikä lähteä Kreetasta; siten
olisitte säästyneet
tästä vaivasta ja vahingosta.
22. Mutta nyt minä kehoitan teitä olemaan rohkealla
mielellä, sillä
ei yksikään teistä huku, ainoastaan laiva
hukkuu.
23. Sillä tänä yönä seisoi minun tykönäni sen Jumalan
enkeli, jonka
oma minä olen ja jota minä myös palvelen,
24. ja sanoi: 'Älä pelkää, Paavali, keisarin eteen sinun
pitää
menemän; ja katso, Jumala on lahjoittanut
sinulle kaikki, jotka
sinun kanssasi purjehtivat'.
25. Olkaa sentähden rohkealla mielellä, miehet; sillä
minulla on se
usko Jumalaan, että niin käy, kuin minulle on
puhuttu.
26. Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua."
27. Ja kun tuli neljästoista yö meidän ajelehtiessamme
Adrianmerellä, tuntui merimiehistä keskiyön
aikaan, että
lähestyttiin jotakin maata.
28. Ja luodattuaan he huomasivat syvyyden olevan kaksikymmentä
syltä, ja vähän matkaa kuljettuaan he taas
luotasivat ja
huomasivat syvyyden viideksitoista syleksi.
29. Ja kun he pelkäsivät meidän viskautuvan karille, laskivat
he
laivan perästä neljä ankkuria ja odottivat
ikävöiden päivän
tuloa.
30. Mutta merimiehet yrittivät paeta laivasta ja laskivat
venheen
mereen sillä tekosyyllä, että muka aikoivat
keulapuolesta viedä
ulos ankkureita.
31. Silloin Paavali sanoi sadanpäämiehelle ja sotilaille:
"Jos nuo
eivät pysy laivassa, niin te ette voi
pelastua".
32. Silloin sotamiehet hakkasivat poikki venheen köydet ja
päästivät
sen menemään.
33. Vähää ennen päivän tuloa Paavali kehoitti kaikkia
nauttimaan
ruokaa, sanoen: "Tänään olette jo neljättätoista
päivää
odottaneet ja olleet syömättä ettekä ole mitään
ravintoa
ottaneet.
34. Sentähden minä kehoitan teitä nauttimaan ruokaa, sillä se
on
tarpeen meidän pelastuaksemme; sillä ei
yhdeltäkään teistä ole
hiuskarvaakaan päästä katoava."
35. Tämän sanottuaan hän otti leivän ja kiitti Jumalaa
kaikkien
nähden, mursi ja rupesi syömään.
36. Silloin kaikki tulivat rohkealle mielelle ja ottivat hekin
ruokaa.
37. Ja meitä oli laivassa kaikkiaan kaksisataa
seitsemänkymmentä
kuusi henkeä.
38. Ja kun he olivat tulleet ravituiksi, kevensivät he laivaa
heittämällä viljan mereen.
39. Päivän tultua he eivät tunteneet maata, mutta huomasivat
lahden,
jossa oli sopiva ranta; siihen he päättivät, jos
mahdollista,
laskea laivan.
40. Ja he hakkasivat ankkuriköydet poikki ja jättivät ankkurit
mereen; samalla he päästivät peräsinten nuorat,
nostivat
keulapurjeen tuuleen ja ohjasivat rantaa kohti.
41. Mutta he joutuivat riutalle ja antoivat laivan törmätä
siihen;
keulapuoli tarttui kiinni ja jäi
liikkumattomaksi, mutta
peräpuoli hajosi aaltojen voimasta.
42. Niin sotamiehillä oli aikomus tappaa vangit, ettei kukaan
pääsisi uimalla karkuun.
43. Mutta sadanpäämies, joka tahtoi pelastaa Paavalin, esti
heidät
siitä aikeesta ja käski uimataitoisten ensiksi
heittäytyä veteen
ja lähteä maihin
44. ja sitten muiden, minkä laudoilla, minkä
laivankappaleilla. Ja
näin kaikki pelastuivat maalle.
|