7
1. Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin
puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen
saastutuksesta,
saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan
pelossa.
2. Antakaa meille tilaa sydämessänne. Emme ole tehneet
kenellekään
vääryyttä, emme ole olleet kenellekään
turmioksi, emme
kenellekään vahinkoa tuottaneet.
3. En sano tätä tuomitakseni teitä, sillä olenhan jo sanonut,
että
te olette meidän sydämessämme, yhdessä
kuollaksemme ja yhdessä
elääksemme.
4. Paljon minulla on luottamusta teihin, paljon minulla on
kerskaamista teistä; olen täynnä lohdutusta,
minulla on
ylenpalttinen ilo kaikessa ahdingossamme.
5. Sillä ei Makedoniaan tultuammekaan lihamme saanut mitään
rauhaa,
vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut:
ulkoapäin taisteluja,
sisältäpäin pelkoa.
6. Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä
Tiituksen tulolla,
7. eikä ainoastaan hänen tulollansa, vaan myöskin sillä
lohdutuksella, jonka hän oli teistä saanut,
sillä hän on
kertonut meille teidän ikävöimisestänne,
valittelustanne ja
innostanne minun hyväkseni, niin että minä
iloitsin vielä
enemmän.
8. Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeelläni, en sitä
kadu, ja
jos kaduinkin, niin minä - kun näen, että tuo
kirje on, vaikkapa
vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä -
9. nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi,
vaan siitä,
että murheenne oli teille parannukseksi; sillä
te tulitte
murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei
teillä olisi mitään
vahinkoa meistä.
10. Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan
parannuksen, joka
koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu;
mutta maailman
murhe tuottaa kuoleman.
11. Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen
mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan,
mitä
puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa,
ikävöimistä,
kiivautta, mitä kurittamista! Olette kaikin
tavoin osoittaneet
olevanne puhtaat tässä asiassa.
12. Vaikka minä siis kirjoitinkin teille, en
kirjoittanut vääryyttä
tehneen enkä vääryyttä kärsineen vuoksi, vaan
sentähden, että
teidän intonne meidän hyväksemme tulisi julki
teidän
keskuudessanne Jumalan edessä.
13. Sentähden me olemme nyt lohdutetut. Mutta tämän
lohdutuksemme
ohessa on meitä vielä paljoa enemmän ilahuttanut
Tiituksen ilo,
sillä hänen henkensä on saanut virvoitusta
teiltä kaikilta.
14. Sillä jos olenkin jossakin kohden teitä hänelle
kehunut, en ole
joutunut häpeään, vaan niinkuin kaikki, mitä
olemme teille
puhuneet, on totta, niin on myös se, mistä
olemme teitä
Tiitukselle kehuneet, osoittautunut todeksi.
15. Ja hänen sydämensä heltyy yhä enemmän teitä kohtaan,
kun hän
muistelee kaikkien teidän kuuliaisuuttanne,
kuinka te pelolla ja
vavistuksella otitte hänet vastaan.
16. Minä iloitsen, että kaikessa voin olla teistä
turvallisella
mielellä.
|