10
1. Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse
asiain
olemusta, ei se koskaan voi samoilla
jokavuotisilla uhreilla,
joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden
tuojia
täydellisiksi.
2. Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska
näillä,
jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran
puhdistettuina, ei
enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
3. Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
4. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi
ottaa
pois syntejä.
5. Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia
sinä
et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle
valmistit;
6. polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
7. Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on
minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi,
Jumala'."
8. Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja
polttouhreja ja
syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin
mielistynyt", vaikka
niitä lain mukaan uhrataankin,
9. sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään
sinun
tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen,
pystyttääkseen toisen.
10. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt
Jeesuksen
Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
11. Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan
toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja
uhreja, jotka
eivät ikinä voi syntejä poistaa;
12. mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien
edestä,
ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
13. ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa
pannaan hänen
jalkojensa astinlaudaksi.
14. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi
tehnyt
täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
15. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä
sanottuaan:
16. "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien
jälkeen teen
heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä
panen lakini heidän
sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän
mieleensä";
17. ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en
minä enää muista".
18. Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei
uhria synnin
edestä enää tarvita.
19. Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen,
että meillä
Jeesuksen veren kautta on pääsy
kaikkeinpyhimpään,
20. jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja
eläväksi tieksi,
joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
21. ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan
huoneen haltija",
22. niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä
uskon
varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta
omastatunnosta
ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
23. pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa,
sillä hän, joka
antoi lupauksen, on uskollinen;
24. ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi
toisillemme
rakkauteen ja hyviin tekoihin;
25. älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme,
niinkuin muutamien
on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä
enemmän, kuta
enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden
tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme
edestä,
27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on
kuluttava vastustajat.
28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai
kolmen
todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen
ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan
Pojan ja pitää
epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty,
ja pilkkaa
armon Henkeä!
30. Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on
kosto, minä
olen maksava"; ja vielä: "Herra on
tuomitseva kansansa".
31. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
32. Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi
tultuanne, kestitte monet kärsimysten
kilvoitukset,
33. kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten
alaisina,
kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte
niiden
osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla.
34. Sillä vankien kanssa te olette kärsineet ja ilolla
pitäneet
hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että
teillä on parempi
tavara, joka pysyy.
35. Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on
suuri.
36. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan
tahdon
ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.
37. Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee
hän, joka
tuleva on, eikä viivyttele;
38. mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän
vetäytyy
pois, ei minun sieluni mielisty häneen".
39. Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi
kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat
sielunsa
pelastukseksi.
|