Johdanto

1. Ut unum sint! Vatikaanin 2. kirkolliskokous esitti hyvin voimakkaan vetoomuksen kristittyjen ykseyden puolesta. Se saa uskovien sydämessä yhä tuntuvampaa vastakaikua erityisesti nyt, kun lähestymme vuotta 2000, joka on uskoville pyhä riemuvuosi. Vietämme sitä Jumalan Pojan lihaksi tulon muistoksi: hän tuli ihmiseksi pelastaakseen ihmisen.

Oman vuosisatamme perin monet marttyyrit ovat antaneet rohkean todistuksen. Heitä on myös niiden kirkkojen ja kirkollisten yhteisöjen piirissä, jotka eivät elä täydellisessä yhteydessä katolisen kirkon kanssa. Heidän todistuksensa voimistaa kirkolliskokouksen esittämää vetoomusta ja muistuttaa meitä velvollisuudestamme ottaa se vastaan ja muuttaa se käytännön teoiksi. Nämä veljemme ja sisaremme, jotka heidän jalo, epäitsekäs uhrinsa Jumalan valtakunnan hyväksi liittää toisiinsa, ovat erittäin merkittävä todistus siitä, että itsensä kokonaan antaminen evankeliumin asialle on se, mikä voi saada otteen kaikenlaisesta jakautuneisuudesta ja voittaa sen.

Kristus kutsuu kaikkia oppilaitaan ykseyteen. Haluan palavin sydämin esittää hänen kutsunsa tänään uudelleen, ottaa sen jälleen päättävästi esille. Toistan tässä sen, mitä lausuin pitkäperjantaina 1994 Rooman Colosseumilla ristintien meditaation päätteeksi, jonka kunnioitettu veljemme, Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartholomeus, oli laatinut. Sanoin tuolloin, että ne, jotka uskovat Kristukseen ja jotka marttyyrien pitkä saatto liittää toisiinsa, eivät voi pysyä erossa toisistaan. Heidän täytyy yhdessä tunnustaa ristin yhtä totuutta(¹) voidakseen taistella tosissaan ja tehokkaasti maailman pyrkimystä vastaan tehdä lunastuksen salaisuus tyhjäksi. Risti! Antikristillinen suuntaus pitää päämääränään turmella ristin arvon, riisua siltä kaiken merkityksen. Sen mukaan risti ei voi olla ihmisen uuden elämän juuri, se väittää, ettei risti voi avata ihmiselle tulevaisuuden näköaloja eikä välittää toivoa. Sen mukaan ihminen on pelkästään ajallinen olento, jonka täytyy elää, ikään kuin Jumalaa ei olisi olemassakaan.