57. Selkeä päämäärämme on, niin kuin paavi Paavali VI toivoi, päästä jälleen yhdessä täydelliseen ykseyteen oikeutetusti erilaisina: "Jumala on suonut meidän ottaa vastaan uskossa apostolien todistuksen. Kasteen perusteella olemme yhtä Kristuksessa Jeesuksessa (vert. Gal. 3:28). Apostolisen seuraannon perusteella pappeus ja eukaristia liittävät meidät yhteen vielä kiinteämmin; ollessamme osallisia Jumalan kirkolleen antamista lahjoista olemme yhteydessä Isään Pojan kautta Pyhässä Hengessä - -. Jumalan rakkauden salaisuus toteutuu jokaisessa paikalliskirkossa. Eikö tässä ole peruste perinteiselle ja kauniille ilmaisulle, jolla paikalliskirkot ovat mielellään kutsuneet toisiaan: sisarkirkko (vert. Katolinen kirkko ja kristittyjen ykseys, 14)? Olemme eläneet sisarkirkkoina vuosisatojen ajan kokoontuessamme ekumeenisiin kirkolliskokouksiin, jotka puolustivat uskon aarretta kaikenlaista väärentämistä vastaan. Pitkän jakautuneisuuden ajan ja molemminpuolisen ymmärryksen puuttumisen jälkeen Herra suo meidän tunnistaa toisemme jälleen sisarkirkkoina menneisyydessä välillemme nousseista esteistä huolimatta."(⁸⁹) Kun me tänään, kolmannen vuosituhannen kynnyksellä, pyrimme jälleen rakentamaan täydellistä yhteyttä, meidän täytyy ponnistella tuon reaalisen tosiasian toteuttamiseksi, joka on ehdoton esikuvamme.

Liittyminen tähän kunniakkaaseen traditioon on kirkolle hedelmällistä. "Ei myöskään pidä unohtaa, että idän kirkot ovat alusta lähtien omistaneet aarteen, josta lännen kirkko on lainannut paljon liturgiaan, hengelliseen perinteeseen ja juridiseen järjestykseen liittyviä aineksia."(⁹⁰)

Tähän "aarteeseen" kuuluu myös "rikkaita hengellisiä perinteitä, jotka ovat tulleet näkyviin varsinkin luostarielämässä. Siellä (idässä) on näet kirkkoisien kunniakkaista päivistä lähtien kukoistanut luostarihurskaus, joka on sitten levinnyt länsimaiden alueelle"(⁹¹). Niin kuin minulla oli tilaisuus korostaa uusimmassa apostolisessa kirjeessäni Orientale lumen, idän kirkot ovat eläneet luostarilaitoksen todistamaa hyvin jalosydämistä antautumista "alkaen evankelioimisesta, parhaasta palveluksesta minkä kristitty voi tarjota veljelleen, ja edelleen palvellen monilla muilla tavoilla henkisesti ja aineellisesti. Voimme jopa sanoa, että luostarilaitos on ollut antiikin aikana - ja monin tavoin myös myöhemmin - ensisijainen väline evankeliumin julistamiseksi kansoille."(⁹²)

Kirkolliskokous ei rajoitu korostamaan vain sitä, mikä on samanlaista idän ja lännen kirkoissa. Epäröimättä se sanoo yhtäpitävästi historiallisen totuuden kanssa: "Ei ole ihmeellistä, jos jompikumpi osapuoli on joskus ymmärtänyt paremmin ilmoitetun salaisuuden tiettyjä näkökohtia ja saattanut ne selvempään valoon kuin toinen osapuoli. Näin ollen erilaisia teologisia ilmaisuja voidaan usein pitää mieluummin toistensa täydennyksenä kuin vastakohtina."(⁹³) Yhteys on hedelmällistä, kun kirkot vaihtavat keskenään toisiaan täydentäviä lahjoja.