58. Vatikaanin 2. kirkolliskokous teki jo olemassaolevasta uskonyhteydestä hyödyllisiä pastoraalisia johtopäätöksiä uskovien elämälle ja ykseyden hengen edistämiselle. Dekreetti Idän katoliset kirkot viittaa katolisen kirkon ja ortodoksisten kirkkojen välillä vallitseviin läheisiin siteisiin ja korostaa: "Sielunhoidollinen käytäntö osoittaa kuitenkin selvästi, että itäisiin veljiimme nähden voidaan ja tulee ottaa huomioon erilaisia henkilökohtaisia seikkoja, jotka eivät vahingoita kirkon yhtenäisyyttä ja joihin ei liity vältettäviä vaaroja vaan jotka ovat sielujen pelastustarpeen ja niiden hengellisen hyvinvoinnin vaatimia. Niinpä katolinen kirkko on ottanut huomioon ajan, paikan ja henkilöiden olosuhteet ja käyttänyt usein lievempää menettelytapaa. Samoin se tekee vieläkin sallimalla osallistumisen sakramentteihin ja muihin pyhiin toimituksiin ja asioihin, tarjoten siten kaikille pelastuksen välineet sekä antaen todistuksen kristittyjen keskinäisestä rakkaudesta."(⁹⁴)

Tämä teologinen ja pastoraalinen menettelytapa on otettu myös kummankin kirkon lakikirjaan sen kokemuksen perusteella, joka on saatu kirkolliskokouksen jälkeisinä vuosina.(⁹⁵) Ohje ekumenian periaatteista ja säännöistä selittää sitä pastoraaliselta kannalta.(⁹⁶)

Piispojen on näin tärkeässä ja vaikeassa asiassa välttämättä opetettava uskovia perusteellisesti, jotta nämä oppisivat tuntemaan erityisperusteet osallistumiselle liturgiseen jumalanpalvelukseen sekä ne erilaiset säädökset, jotka säätelevät osallistumista.

Emme saa milloinkaan kadottaa silmistämme sakramentteihin, ennen kaikkea pyhään eukaristiaan, osallistumisen ekklesiologista ulottuvuutta.