66. Vatikaanin 2. kirkolliskokous ei pyri kuvaamaan reformaatiosta syntynyttä kristillisyyttä, sillä "nämä kirkot ja kristilliset yhteisöt poikkeavat kuitenkin alkuperäänsä, oppiinsa ja hengelliseen elämäänsä nähden suuresti, eivät ainoastaan meistä, vaan myös toisistaan".(¹¹¹) Sitä paitsi dekreetti huomauttaa, ettei ekumeeninen liike ja toive rauhasta katolisen kirkon kanssa vallitse vielä kaikkialla.(¹¹²) Asiantilasta huolimatta kirkolliskokous esittää dialogin aloittamista.

Kirkolliskokouksen dekreetti koettaa sitten hahmotella "joitakin näköaloja, jotka voivat ja joiden tulee olla tämän dialogin pohjana ja virikkeenä".(¹¹³)

"Ajatuksemme kääntyvät etenkin niiden kristittyjen puoleen, jotka julkisesti tunnustavat Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Herraksi ja ainoaksi välittäjäksi Jumalan ja ihmisten välillä ja tekevät sen yhden ainoan Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen, kunniaksi."(¹¹⁴)

Näillä veljillä on rakkaus ja kunnioitus Raamattua kohtaan: "Rukoillen avuksi Pyhää Henkeä he etsivät Jumalaa Pyhästä kirjasta sellaisena, kuin hän puhuu heille Kristuksessa, josta profeetat ovat ennustaneet ja joka on meidän vuoksemme ihmiseksi tullut Jumalan Sana. Raamatusta he tarkastelevat Kristuksen elämää ja jumalallisen Mestarin opetuksia ja tekoja ihmisten pelastukseksi sekä ennen kaikkea hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa salaisuuksia - -. (He) tunnustavat Pyhän kirjan jumalallisen arvovallan."(¹¹⁵)

"Heillä on kuitenkin - eri ryhmillä eri tavoin - meistä poikkeava käsitys Raamatun ja kirkon välisestä suhteesta. Katolisen uskon mukaanhan kirkossa on autenttisella opetusviralla erityinen asema, mitä tulee kirjoitetun Jumalan sanan selittämiseen ja julistamiseen."(¹¹⁶) "Kaikesta huolimatta Pyhä kirja on juuri dialogia silmällä pitäen erinomainen väline Jumalan voimakkaassa kädessä sen ykseyden saavuttamiseksi, jonka Vapahtaja tarjoaa kaikille ihmisille."(¹¹⁷)

"Kaste muodostaa siis sakramentaalisen ykseyden siteen kaikkien niiden välille, jotka ovat sen kautta uudestisyntyneet."(¹¹⁸) Yhteisessä kasteessa solmiutuu toisiinsa lukuisia ja merkittäviä teologisia, pastoraalisia ja ekumeenisia ulottuvuuksia. Vaikka "kaste sinänsä on vain alku ja lähtökohta - -, (se kuitenkin) johtaa tunnustamaan kokonaista kristinuskoa ja jäsentymään täysin pelastussuunnitelmaan, kuten Kristus itse on tahtonut, sekä vihdoin liittymään täydelliseen ykseyteen eukaristiassa".(¹¹⁹)