76. Emme voi jättää mainitsematta ekumeenista halua rauhaan. Sen todistaa kristittyjen lisääntyvä osallistuminen ja yhä syvällisemmin teologisin perustein tapahtuva rukous ja toiminta. Asia ei voisi ollakaan toisin. Emmekö usko Jeesukseen Kristukseen, rauhan ruhtinaaseen? Kristityt ovat yhä yksimielisemmin alkaneet torjua väkivaltaa, kaikkea väkivaltaa sodista yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen asti.

Meitä kutsutaan yhä ahkerampaan toimintaan, jotta kävisi ilmi, etteivät hengelliset syyt ole aiheuttaneet nykyisiä konflikteja, vaikka emme olekaan voineet torjua uskonnon käyttöä poliittisten ja vihamielisten aikomusten tekosyinä.

Kirkkojen ja kirkollisten yhteisöjen kristityt ovat kirkon rauhan päivänä 1986 Assisissa yksin äänin rukoilleet historian Herraa maailman rauhan puolesta. Samana päivänä myös juutalaisten ja ei-kristillisten uskontojen edustajat ovat rukoilleet rauhaa omalla tavallaan. Molemmat tilaisuudet vietettiin tunteiden sopusoinnussa, joka sai ihmishengen syvimmät puolet värähtämään.

En haluaisi unohtaa myöskään Euroopan rauhan, erityisesti Balkanin rauhan, puolesta vietettyä rukouspäivää, joka johti minut 9. ja 10. tammikuuta 1993 jälleen pyhiinvaeltajana pyhän Franciscuksen kaupunkiin. Samoin muistan messun Balkanin ja erityisesti Bosnia- Herzegovinan rauhan puolesta, jota vietettiin johdollani kristittyjen ykseyden rukousviikolla 23. tammikuuta 1994 Pietarinkirkossa.

Ilo täyttää sydämemme katseen kiertäessä maailmaa. Saamme näet todeta, että kristityt tuntevat yhä enemmän kehotusta toimia rauhan puolesta. He näkevät sen kuuluvan läheisesti yhteen evankeliumin julistamisen ja Jumalan valtakunnan tulemisen kanssa.