84. Jumala-keskisestä näkökulmasta katsottuna meillä kristityillä on jo yhteinen martyrologiumimme. Siihen kuuluvat myös oman vuosisatamme marttyyrit, joita on paljon enemmän kuin uskoisimmekaan. Se todistaa, kuinka Jumala pitää kastettujen yhteyden voimassa hyvin syvällä tasolla vaatiessaan heiltä kaikkein suurimman uhrin todistaa uskostaan uhraamalla elämänsä.(¹³⁸) Jos kerran uskon puolesta uskalletaan kuolla, saamme olla varmoja siitäkin, että pääsemme päämäärään myös silloin, kun tätä uhria vaaditaan toisessa muodossa. Olen jo iloiten todennut, että epätäydellinen mutta reaalinen yhteys on säilynyt monilla kirkollisen elämän alueilla ja kasvaa yhä. Niinpä uskon nyt, että yhteys on jo täydellinen siinä, mitä pidämme armonelämän huippuna, marttyyrikuolemassa. Se on kaikkein kiintein yhteys, mikä meillä voi olla Kristukseen, joka vuodattaa verensä ja vetää tällä uhrilla lähelleen ne, jotka kerran olivat kaukana (vert. Ef. 2:13).

Vaikka marttyyrit ovatkin kaikille kristillisille yhteisöille todistus armon voimasta, he eivät ole kuitenkaan ainoita armon voiman todistajia. Yhteisöjemme vielä epätäydellinen yhteys on lujasti vaikkakin näkymättömästi todella ankkuroitunut pyhien täydelliseen yhteyteen eli niiden yhteyteen, jotka ovat eläneet elämänsä armolle uskollisina ja ovat nyt kirkastetun Kristuksen yhteydessä. Nämä pyhät tulevat kaikista kirkoista ja kirkollisista yhteisöistä, jotka ovat avanneet heille pääsyn pelastuksen yhteyteen.

Puhuessamme yhteisestä perinnöstä emme saa lukea siihen ainoastaan laitoksia, riituksia, pelastuksen välineitä ja traditioita, jotka ovat säilyneet kaikissa yhteisöissä ja muokkaavat niitä, vaan ensimmäiseksi ja ennen kaikkea on mainittava pyhyys.(¹³⁹)

Kaikille yhteisöille yhteisten pyhien perintö säteilee kirkkaana. Se näyttää täydelliseen ja näkyvään ykseyteen johtavan "kääntymyksen dialogin" toivon valossa. Pyhien läsnäolo kaikkialla todistaa nimittäin Hengen voiman transsendenssista. Pyhien läsnäolo kaikkialla on merkki ja todistus siitä, että Jumala on voittanut ihmiskuntaa hajoittavat pahan voimat. Liturgiassa lauletaan, että Jumala on "pyhien ansiot kruunatessaan kruunannut armonsa työn".(¹⁴⁰)

Siellä, missä on vilpitöntä tahtoa seurata Kristusta, Henki vuodattaa armonsa usein muille kuin totutuille poluille. Ekumeeninen kokemus on auttanut meitä käsittämään sen paremmin. Kun yhteisöt pääsevät niin pitkälle siinä hengellisessä tilassa, jota olen edellä kuvannut, että ne kääntyvät pyrkimään täydelliseen ja näkyvään yhteyteen, Jumala on tekevä niille saman, minkä hän on tehnyt pyhilleen. Hän on voittava menneisyydestä periytyneet esteet ja johtava yhteisöjä tiellään oman tahtonsa mukaisesti, näkyvään koinoniaan, joka on yhtä aikaa hänen kunniansa kiitosta ja hänen pelastussuunnitelmansa palvelemista.