23. Rukousyhteys johtaa vielä siihenkin, että alamme katsella kirkkoa ja kristikuntaa uusin silmin. Emme saa näet unohtaa, että Herra on rukoillut Isältä oppilaidensa ykseyttä. Ykseys todistaisi hänen lähetystehtävästään, niin että maailma uskoisi, että Isä on lähettänyt hänet (vert. Joh. 17:21). Voidaan sanoa, että ekumeeninen liike on lähtenyt liikkeelle tietyssä mielessä niiden kielteisestä kokemuksesta, jotka evankeliumia julistaessaan painottavat omaa kirkkoaan tai kirkollista yhteisöään. Tämä ristiriita oli ilmiselvä jokaiselle, joka kuunteli sanomaa pelastuksesta. Se esti heitä ottamasta evankeliumin vastaan. Valitettavasti tätä vakavaa estettä ei ole vielä voitettu. On totta, ettei meillä ole vielä täydellistä keskinäistä yhteyttä, mutta hajaannuksestamme huolimatta olemme matkalla täydelliseen ykseyteen, siihen ykseyteen, joka apostolisen kirkon alussa oli sen tuntomerkki ja johon mekin vilpittömästi pyrimme. Uskon johtama yhteinen rukouksemme todistaa sen. Me kokoonnumme siihen Kristuksen nimessä: hän on yksi, hän on meidän ykseytemme.

Ekumeeninen rukous palvelee kristittyjen lähetystehtävää ja sen uskottavuutta. Siksi sen tulee olla kirkon elämää ja kuulua kaikkeen toimintaan, mikä tähtää kristittyjen ykseyden edistämiseen. Tuntuu aivan siltä, kuin kokoontuisimme yhä uudelleen kiirastorstain ehtoollissaliin, vaikka yhteinen läsnäolomme tuossa paikassa ei olekaan vielä toteutunut täydellisesti. Meidän on odotettava sen toteutumista siihen asti, että voitettuamme kaikki esteet, jotka nyt estävät kirkon täydellisen ykseyden, kaikki kristityt voivat kokoontua viettämään yhtä eukaristiaa.(⁴⁴)