Suhteiden solmiminen

52. Yhteyden rakentaminen Rooman kirkon ja Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin välillä, johon edellä on viitattu, lähti käyntiin molemminpuolisen avoimuuden merkeissä, toisaalta paavien Johannes XXIII:n ja Paavali VI:n, toisaalta ekumeenisen patriarkan Athenagoras I:n ja hänen seuraajiensa toimesta. Tapahtunut muutos sai historiallisen ilmaisun kirkollisessa aktissa, jossa muisto kummankin osapuolen langettamasta pannasta "pyyhittiin pois kirkon muistista ja kirkosta".(⁸⁴) Yhdeksänsataa vuotta, vuodesta 1054, panna oli ollut Rooman ja Konstantinopolin välisen skisman symboli. Tämä merkittävä historiallinen ja kirkollinen akti, jolla oli suuri merkitys ekumeeniselle työlle, järjestettiin 7. joulukuuta 1965 kirkolliskokouksen ollessa päättymässä. Näin kirkolliskokous päättyi juhlalliseen tapahtumaan, joka oli samalla kertaa sekä historiallisen muistin puhdistamista, molemminpuolista anteeksiantoa että solidaarista velvoittumista yhteyteen pyrkimiseen.

Ennen tätä tapahtumaa Paavali VI oli tavannut patriarkka Athenagoras I:n Jerusalemissa tammikuussa 1964 ollessaan pyhiinvaelluksella Pyhässä maassa. Tuolloin hän tapasi myös Jerusalemin ortodoksisen patriarkan Benedictoksen. Myöhemmin paavi Paavali vieraili 25. heinäkuuta 1967 patriarkka Athenagoraan luona Fanarissa (Istanbulissa), ja saman vuoden lokakuussa patriarkka sai juhlallisen vastaanoton Roomassa. Nämä rukouksen saattamat tapaamiset viitoittivat tien, jota oli kuljettava idän kirkkojen ja lännen kirkon lähentämiseksi toisiinsa ja sen ykseyden aikaansaamiseksi, jossa ne olivat eläneet ensimmäiset tuhat vuottaan.

Paavi Paavali VI:n kuoltua ja paavi Johannes Paavali I:n lyhyen paaviuden jälkeen Rooman piispan virka uskottiin minulle. Pidin tärkeimpiin tehtäviini kuuluvana solmia henkilökohtaiset suhteet ekumeeniseen patriarkkaan, Dimitrios I:een, joka oli seurannut patriarkka Athenagorasta Konstantinopolin istuimella. Vieraillessani Fanarissa 29. marraskuuta 1979 patriarkka ja minä saatoimme sopia teologisen keskustelun alkamisesta katolisen kirkon ja kaikkien kirkko-oikeudellisesti Konstantinopolin istuimen yhteydessä olevien ortodoksisten kirkkojen välillä. Minusta näyttää tärkeältä lisätä tässä yhteydessä, että valmistelut ortodoksisten kirkkojen tulevaa synodia varten olivat tuolloin jo käynnissä. Sisarkirkkojemme pyrkimys keskinäiseen sopuun vahvistaa niiden elämää ja elävyyttä. Se puolestaan vaikuttaa myönteisesti niiden tehtävään ykseyden tiellä. Ekumeeninen patriarkka halusi vastata vierailuuni, ja joulukuussa 1987 minulla oli ilo ottaa hänet vastaan Roomassa vilpittömästi mielissäni ja asianmukaisin juhlallisuuksin. Kirkollisesta veljeydestä puhuttaessa on syytä muistaa jo vuosia noudatettu kestävä tapa: vuosittain pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin juhlana Roomaan saapuu ekumeenisen patriarkaatin lähetystö, ja Pyhä istuin lähettää vastaavasti vuosittain lähetystön pyhän Andreaan juhlaan Fanariin.