|
Mikkelin
piispa Voitto Huotarin avajaispuhe
Suomen
evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon valtuuskuntien
väliset kuudennet teologiset neuvottelut pidettiin 19.-20.4.1999 Joensuussa.
Seuraavassa piispa Voitto Huotarin pitämä neuvottelujen
avajaispuhe:
-Suomen
evankelis-luterilaisen kirkon ja sitä edustavan valtuuskunnan puolesta
kiitän Suomen ortodoksista kirkkoa, että se on kutsunut kirkkojemme
välisen dialogin pidettäväksi Joensuussa.
Pohjois-Karjala on
vuosisatoja ollut ortodoksisuuden ja luterilaisuuden kohtauspaikka.
Ekumeenisuus on osa itäsuomalaista identiteettiä. Raja-alue on
hyödyllinen käsittämisen ja oppimisen kenttä (Paul
Tillich). Meillä itäsuomalaisilla on ollut hyvät edellytykset
oppia kirkkojen ja kulttuurien kohtaamista.
Itäsuomalaisilla
on syytä arvostaa yhdessä entistä enemmän kirkkojen ja
niiden vaikuttamien kulttuurien kohtaamisessa saatua kokemusta. Se antaa
tälle seudulle persoonallisen ilmeen, jollaisen vahvistuminen on
ensiarvoista etsiessämme paikkaa kansainvälistyvässä
Euroopassa. Siitä on kokemuksena kerrottavaa muillekin. Tätä
olen todennut myös muualla tarkkaan kuunneltavan.
Ortodoksien
ja luterilaisten kohtaaminen Suomessa on vaikuttanut molempien kirkkojen
käytännön elämään. Kohtaamisen vuoksi
ortodoksit ovat erityisesti viime vuosikymmeninä antaneet
virikkeitä luterilaiselle kirkolle. Ortodoksinen kirkko on haastanut
meitä näkemään kirkon yhteiset lähtökohdat,
yhteisen tradition, entistä laajemmin, syvemmin ja monipuolisemmin. Sen rinnalla eläminen on
auttanut meitä tunnistamaan, mikä puolestaan on luterilaisuudelle
ominaista. Esimerkkinä voi mainita myös luterilaisten mielenkiinnon
lisääntymisen kirkkomme jumalanpalveluselämään,
minkä yhtenä taustana on ekumeeninen kanssakäyminen ja osana
sitä ortodoksisesta jumalanpalveluselämästä Suomessa
saadut kokemukset. Kun neuvottelujemme toisena aiheena on sakramentit ja
pyhät toimitukset, olemme omalta kannaltamme niistä valmiimpia
keskustelemaan kuin muutamia vuosikymmeniä sitten.
Ortodoksinen
kirkollinen elämä näyttää myös - niiltä
osin kuin muutoksia pidetään mahdollisina - kehittyneen maassamme
luterilaisilta saatujen vaikutteiden ja täällä vallitsevan
läntisen kulttuuri-ilmaston perusteella. Tämä tulee ilmeiseksi
verrattaessa suomalaista ortodoksisuutta ja sen vaikutusta meidän
yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme ortodoksisuuteen muissa maissa ja
kulttuureissa.
Näyttää
myös siltä, että kirkkojemme välille maassamme on
muodostunut tietynlainen työnjako. Suuren enemmistökirkon on
tärkeää säilyttää monipuoliset ja laajat
kosketuskohdat kansaan perustasolla sitä kasvattaen ja palvellen. Ortodoksisuus
on puolestaan palvellut osaltaan julkisuutta ja
kulttuurielämää.
Aito kohtaaminen on
mahdolista, kun olemma aidosti tietoisia omasta luterilaisuudestamme ja
ortodoksisuudestamme rakkauden hengessä. Haluamme käydä
näihin neuvotteluihin tietoisina siitä, että niin ortodoksinen
kuin luterilainen kirkko Suomessa ovat osa omaa kansainvälistä
kirkkoperhettään. Tunnemme niihin liittyvät velvollisuutemme,
rajoituksemme ja mahdollisuutemme.
Samassa yhteiskunnassa
toimivina kirkkoina meillä on yhteinen vastuu suomalaisten
hengellisestä ja henkisestä elämästä. Muutosten
keskellä monet ovat kadottaneet elämisen rohkeuden ja
näköalan tulevaisuuteen. Siksi toinen neuvottelujemme aihe
"Kirkot ja maailman toivo" liittyy yhteisen vastuun kantamiseen.
Erityisen ajankohtaisuuden sille antaa se, että tulevaa Riemuvuotta 2000
vietetään maassamme ekumeenisesti toivon vuotena.
Toivon, että nyt
alkava työskentely voisi lähentää meitä ja
kirkkojamme edelleen toinen toisiimme erilaisuudesta tietoisina mutta ennen
kaikkea Herramme ja Vapahtajamme tahtoa yhdessä etsivinä.
...............................................................................................
|