Rovasti Olavi Merraksen alustus

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon valtuuskuntien väliset kuudennet teologiset neuvottelut pidettiin 19.-20.4.1999 Joensuussa. Seuraavassa rovasti Olavi Merraksen alustus.

SAKRAMENTIT JA PYHÄT TOIMITUKSET

Ortodoksinen kirkko ei varsinaisesti ole koskaan määrittänyt sitä, mikä on kirkko, mikä on sakramentti tai kuinka monta sakramentteja on tai mikä on pyhä toimitus. Virallisesti on olemassa vain uskontunnustuksen määritelmät: ”Uskon yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon” sekä ”yhteen kasteeseen syntien anteeksi antamiseksi”.

Patristisessa ajattelussa kirkolle ei ole annettu määritteitä tai tunnusmerkkejä. Kun isät puhuvat kirkosta, he sanovat ensimmäiseksi, että se on Kristuksen ruumis ja Hengen temppeli. Kirkkoisien aikakaudella kirkko ei ollut spekulaatioiden kohteena, vaan se oli kaiken teologian elävä yhteys. Kaikki tapahtui kirkossa, ja kaikki johti kirkkoon, pelastuksen yhteisöön. Kirkko oli fakta, jumalallinen totuus, jota ei tarvinnut määritellä.

Nykypäivänä asia ei ole näin itsestään selvää. Eri kristilliset ryhmät ekumeenisessa liik- keessä ymmärtävät kirkon luonteen ja identiteetin eri tavoin. Jopa ortodoksisessakin teologiassa joskus kirkko ja teologia ovat joutuneet eroon toisistaan. Myös ortodoksien tieteellisen ajattelun heikkoutena saatetaan pitää sitä, että se hyvin herkästi täsmentämättä lähdettä ilmaisee asiansa sanoilla: kirkko sanoo, isät sanovat. Tästä johtuen esimerkiksi kirkon pelastusnäkemys ei ole saavuttanut läntisen ajattelun mittapuun mukaista kaaviota tai täsmällisyyttä.

Pelastuksen lähtökohtana on Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan. "Jumala tuli ihmiseksi, että ihminen tulisi jumalalliseksi." (Joh. 3:16) Ihmisen jumalallistuminen (theosis) on Pyhän Hengen työtä. Siinä ihmisluonto kirkastetaan kohtaamaan se, mikä on jumalallista. Theosis on prosessi, joka toteutuu kirkossa. Prosessin lisäksi theosis on päämäärä. Pyhän Hengen pelastava armo toimii vain kirkossa. Kirkko on samaan aikaan Pyhän Kolminaisuuden kuva, Jumalan kansa, Kristuksen ruumis ja Pyhän Hengen temppeli. Kaikkia näitä näkökulmia tarvitaan kirkon täyteyden kuvaamiseen. Kirkko itse on se pelastuksen mittava sakramentti, pyhä salaisuus, jonka Kristus asetti maailmaan. Se on Pelastuksen Arkki ja näkyvä Jumalan valtakunta. Sen ykseys ei ole riippuvainen skismoista eikä harhoista, eikä synti vaikuta sen pyhyyteen eikä vääryys vie siltä totuutta. Apostolien opetuksen perustalle laskettuna se jatkaa apostolista lähetystehtävää ja virkaansa maailmassa totuuden pylväänä. Kirkon hengellinen tehtävä on Jumalan kansan, sen jäsenten pelastuksessa.

Yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko opettaessaan totuutta Kristuksesta johtaa pelastukseen Kristuksessa ja pyhittää maailman Jumalan Pyhän Hengen armon ja sen ilmenemän eli sakramenttien ja kirkon pyhien toimitusten kautta. Tässä mielessä se on myös uusi pelastuksen arkki (Gen. 6), johon pelastus Kristuksessa perustuu. Sakramentit Jumalan valtakunnan näkyvänä merkkinä lahjoittavat Kristuksen armon sen jäsenille Jumalan Pyhän Hengen toiminnan välityksellä. Kirkko instituutiona ja pyhittävä toiminta kirkossa eivät ole toisiaan poissulkevia asioita vaan täydentävät toinen toisiaan.

Kristologisesta näkökulmasta kirkko, Kristuksen ruumiina ja järjestäytyneen sakramentaalisen elämän perustana, on pyhitetty instituutio. Pneumatologisesta näkökulmasta kirkko Pyhän Hengen temppelinä ja Jumalan Hengen työkenttänä on jatkuvaa helluntaita, jossa helluntain kokemukset ja Pyhän Hengen lahjat toimivat siellä, "missä tuuli tahtoo puhaltaa" (Joh. 3:8). Molemmat näkökulmat ovat erottamattomia toisistaan ja täysin riippuvia toisistaan. Sakramenttiopin keskipisteenä on kirkko ja kirkon näkemys pelastuksesta: Kristus, Jumalan lihaksi tullut Sana, joka uudistaa Jumalan ja ihmisen välisen liiton. Tuossa liitossa ihmisyys pyhittyy ja uudistuu theosis-prosessissa. Pelastuksen olemus Kristuksessa on yhteys kuolleista ylösnousseen Kristuksen kirkastetun ruumiin kanssa, osallistuminen Jumalan toimintaan pyhittymällä jumalallisten energioitten kautta niin, että ihmisen olemus palautetaan alkuperäiseen tilaansa.

"Herra ilmesty nyt, ja suo tässä kastettavan muuttua niin, että hän riisuisi pois vanhan ihmisen ja pukeutuisi uuteen, Luojansa kuvan mukaan uudistettuun ihmisyyteen" (Kastetoimituksen vedenpyhitysrukous).

Pelastus on mahdollista vain kirkossa. Siinä sakramentit, Jumalan valtakunnan merkit, erityisesti Herran ehtoollinen, ovat kaiken keskipisteenä. Nikolaos Kabasilas toteaa liturgian kommentaarissaan: "Koko kirkon tarkoitus toteutuu sakramenteissa, kirkon olemuksessa. Samaan aikaan kirkko on Kristuksen ruumiin ja erityisesti sen jäsenten täyteys". Kirkko ei ymmärrä sakramentteja symboleina vaan todellisena Kristus-ruumiin jäsenten sydämenä tai viiniköynnöksenä, ruumin, köynnöksen, jonka jäseniä/oksia he ovat.