Katumus ja sairaanvoitelu

Katumuksen sakramentissa ihminen palautetaan jälleen kirkon yhteyteen, sen jälkeen kun hän on katunut kasteen jälkeisiä syntejään. Syntyvaiheessaan katumuksen sakramenttia pi- dettiin kasteen liiton uudistamisena, koska tietyillä synneillään - Jumalan kieltäminen, murha, aviorikos - ihminen oli rikkonut kasteen liiton ja joutunut ekskommunikaatioon.

Paluu kirkkoon oli monivuotinen nelivaiheinen julkinen prosessi: 1) itkevien ryhmä, 2) kuuntelijoiden ryhmä, 3) katuvien eli maahan kumartajien ryhmä ja 4) jumalanpalveluksessa mukana seisovien ryhmä. Tämä saatettiin välttää menemällä luostariin. Katumuksen sakramentti muuttui 300-luvulta lähtien vähitellen yksityiseksi toimitukseksi, jota seurasi papin lausuma synninpäästön rukous. Myöhemmin katumuksen sakramentti on liittynyt lähes yksinomaan hengellisen ohjauksen käytäntöön, joka on tullut yleiseksi varsinkin luostariyhteisössä.

On mielenkiintoista havaita, kuinka ortodoksisessa kirkossa on epäröity pohdittaessa katumuksen sakramentin asemaa kirkon mysteerioiden joukossa. Niinpä se usein sijoitettiin munkiksi vihkimisen tai sairaanvoitelun yhteyteen. Papin edessä tehtävästä synnintunnustuksesta ja sitä seuraavasta synninpäästön rukouksesta oli 1400-luvulle tultaessa kuitenkin tullut yleisesti hyväksytty käytäntö maallikoiden parissa. Sen rinnalla tai vaihtoehtona oli maallikkomunkeille suoritettu synnintunnustus luostaris- sa. Bysantin jumalapalvelusperinteen yleisen latinalaistumisen yhteydessä tuli käytäntöön synninpäästössä julistava kaava (Minä kelvoton pappi...annan anteeksi ja päästän...), vaikka vanha kirkollinen perinne tunsi synninpäästön rukouksen muodossa (Jumala antakoon sinulle anteeksi...sovittakoon sinut pyhän kirkkonsa kanssa..). Slaavilaiseen perinteeseen on edellinen jäänyt käytäntöön ja jälkimmäinen kreikkalaiseen perinteeseen.

Ortodoksisessa kirkossa ei ole annettu periksi kiusaukselle pelkistää synti näkemykseksi juridisesta rikoksesta, josta langetetaan tuomio, josta rangaistaan tai joka annetaan anteeksi. Ennen kaikkea synti on nähtävä sielun sairautena, ihmisen sisäisenä tilana. Siksi synnintunnustus ja katumus merkitsevät ihmisen sisäistä vapautumista ja koko olemuksen tervehtymistä ilman tuomion leimaa.

Pyhä sairaanvoitelu ortodoksisessa kirkossa ei ole mikään viimeinen voitelu kuolemaan valmistautuvalle. Sakramentti perustuu Jaakobin kirjeen jakeeseen 5:14, ja sen toimittamiseen osallistuu useita pappeja, tavallisesti seitsemän, koska teksti puhuu presbyteereistä monikossa. Yksikin pappi voi tämän sakramentin toimittaa.

Toimitukseen kuuluu Raamatun lukemista ja parantumisen rukoilemista sekä voitelussa tarvittavan öljyn siunaaminen. Parantumista ei anota päämääränä sinänsä katumuksen ja hengellisen pelastumisen yhteydessä. Olipa sairauden lopputulos mikä tahansa, sairaanvoitelu on merkki Jumalan anteeksi annosta ja vapautusta synnin, kärsimyksen ja kuoleman noidankehästä, joka on langenneen ihmiskunnan vankila. Sairaanvoitelussa kirkko pyytää pappiensa rukousten välityksellä huojennusta kärsivien jäsentensä vaivoihin ja ilmaisee näin säälinsä inhimillistä kärsimystä kohtaan. Sairaanvoitelu päättyy vaikuttavalla tavalla, kun voideltavan pään päälle asetetaan avattu evankeliumikirja ja pyydetään Jumalan parantavan voiman läsnäoloa hänen sanassaan ja sairaan rikkomuksien anteeksi antoa ja paranemista.