Millenium

Hippon piispa Augustinus sai syksyllä 418 kirjeen kollegaltaan Salonaen piispa Hesykiukselta. Hän kysyi, oliko maailmanloppu lähellä. Kysymys oli varsin relevantti, kun juuri oli ollut kansainvaelluksia, Rooman tuho, maanjäristyksiä ja muita luonnonmullistuksia.

Augustinus vastaa Hesykiukselle viitaten Jeesuksen sanoihin apostoleille: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte (Pyhän Hengen) voiman ja olette minun todistajani maan ääriin saakka” (Apt. 1:7-8).

Hesykius ei ollut tyytyväinen vastaukseen. Hän kirjoitti toisessa kirjeessä, että Jumala saattaa ennakolta ilmaista tulevia tapahtumia kristityille. Vaikkei Jeesus kertonut toisen tulemisensa ajankohtaa, sitä oli lupa pohdiskella, mutta myös rakastaa ja kaivata. Hänen oman aikansa tapahtumat paljastavat sen olevan lähellä.

Augustinus vastasi sanoen, että kristityn tulee koko elämänsä ajan odottaa ja rakastaa Kristuksen toista tulemista. Raamattu ei siihen anna konkreettista vastausta. Niinpä historian loppua ei voida laskea numeroilla. Sen sijaan meidän tulee olla valmiina kohtaamaan Kristus, ”olipa hän lähellä tai kaukana, vilpittömällä rakkaudella, järkkymättömällä toivolla ja lämpimällä rakkaudella”. (Daley, 8-10)

Kun mietin dialogimme tämän päivän teemaa, ensimmäisenä tulee mieleen kysymys, ovatko sen laatijat triumfalisteja katsoessaan, että kristillisillä kirkoilla olisi jotain erityistä reseptiä tämän aikakauden ahdinkoon, ajatellaanpa vaikka globaalia taloudellista tai ekologista problematiikkaa, Balkanin kriisiä tai markkinatalouden uutta hegemoniaa maassamme. Eikä kirkkojen ote ja vaikutus ihmisten jokapäiväisessä elämässä tällä vuosisadalla ole ollut ainakaan vahvistumaan päin, pikemminkin päinvastoin. Tosin esimerkiksi futurologi John Naisbitt Megatrendeissään puhuu uskonnon noususta vuosituhannen vaihteen yhtenä keskeisenä virtauksena. Mutta hänen kommenttinsa, miten spiritualiteetti on in, mutta instituutiot out, panee kirkon työntekijän vakaasti miettimään vanhojen kirkkojen tilannetta. Tästä perspektiivistä teema olisi kenties kaivannut ainakin kysymysmerkin peräänsä.

Toisaalta milleniumin kontekstissa voimme - ja on toki syytä - tarkastella aihetta myös ajan kulumisen ja täyttymisen perspektiivistä. Silloin on mielekästä miettiä kahta tärkeää kysymystä: Onko maailmalla toivoa? Mikä on kirkon tai kirkkojen kontribuutio tulevaisuudelle?