Inkarnaatio

Kuukausi sitten Nasaretissa, Israelissa, pidettiin ortodoksisten kirkkojen yhteinen tieteellinen symposium teemasta ”Jumalansynnyttäjän ilmestys: Jumalan Sanan lihaksi tuleminen.” Milleniumin viettoon kiitoksen juhlana katsottiin olevan syytä, koska Kristuksen ihmiseksi tuleminen on pelastushistorian käännekohta, vaikkakaan ihminen ei koskaan täysin ymmärrä Jumalan ihmiseksi tulemisen mysteeriä.

Inkarnaatio tapahtui Jumalan filantropiasta, rakkaudesta ihmissukua kohtaan. Tämä kuului hänen iankaikkiseen tarkoitukseensa. Jumalan ihmiseksi tuleminen olisi tapahtunut, kuten esimerkiksi kirkkoisä Maksimos Tunnustaja ja monet muut kirkkoisät kirjoittavat, vaikkei ihminen olisi langennut syntiin. Mutta koska niin tapahtui, Kristus toi meille pelastuksen.

Kristus itse perusti kirkon, joka konkreettisessa mielessä syntyi Pyhän Hengen vuodattamisessa helluntaina. Se on inkarnaation jatketta, Kristuksen ainutkertaista läsnäoloa.

Useat ortodoksiteologit kuvaavat kirkkoa kolmella attribuutilla: Kristuksen ruumis, jatkuvaa helluntaita ja Pyhän Kolminaisuuden kuva. (Ks. esim. Ware 240-243; Nissiotis, 101)

”Me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis” (Room. 12:5). Kohtaaminen ja yhteys Kristukseen tapahtuu nimenomaan kirkossa, seurakunnan elävässä yhteydessä. Yhtä hyvin siinä ovat läsnäolevia ne ihmiset, jotka ovat kuolleet. Samoin kaikki taivaalliset voimat.

Kristuksen ja kirkon keskinäinen yhteys ja ykseys toteutuvat ainutkertaisella tavalla pyhissä mysteereissä. Kasteessa meidät haudataan ja nousemme ylös Kristuksen kanssa. Ehtoollisessa tulemme osallisiksi Kristuksen ruumiista ja verestä.

Itse asiassa useimmissa mysteereissä käytämme luonnosta otettuja aineita, jolloin ne tulevat Jumalan Hengen välikappaleiksi. Tällä tavoin ne viittaavat inkarnaatioon, jossa Kristus tuli fyysisesti ihmiseksi ja siten pyhitti aineen.