Mikkelin piispa Voitto Huotarin avajaispuhe

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon valtuuskuntien väliset kuudennet teologiset neuvottelut pidettiin 19.-20.4.1999 Joensuussa. Seuraavassa piispa Voitto Huotarin pitämä neuvottelujen avajaispuhe:

-Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sitä edustavan valtuuskunnan puolesta kiitän Suomen ortodoksista kirkkoa, että se on kutsunut kirkkojemme välisen dialogin pidettäväksi Joensuussa.

Pohjois-Karjala on vuosisatoja ollut ortodoksisuuden ja luterilaisuuden kohtauspaikka. Ekumeenisuus on osa itäsuomalaista identiteettiä. Raja-alue on hyödyllinen käsittämisen ja oppimisen kenttä (Paul Tillich). Meillä itäsuomalaisilla on ollut hyvät edellytykset oppia kirkkojen ja kulttuurien kohtaamista.

Itäsuomalaisilla on syytä arvostaa yhdessä entistä enemmän kirkkojen ja niiden vaikuttamien kulttuurien kohtaamisessa saatua kokemusta. Se antaa tälle seudulle persoonallisen ilmeen, jollaisen vahvistuminen on ensiarvoista etsiessämme paikkaa kansainvälistyvässä Euroopassa. Siitä on kokemuksena kerrottavaa muillekin. Tätä olen todennut myös muualla tarkkaan kuunneltavan.

Ortodoksien ja luterilaisten kohtaaminen Suomessa on vaikuttanut molempien kirkkojen käytännön elämään. Kohtaamisen vuoksi ortodoksit ovat erityisesti viime vuosikymmeninä antaneet virikkeitä luterilaiselle kirkolle. Ortodoksinen kirkko on haastanut meitä näkemään kirkon yhteiset lähtökohdat, yhteisen tradition, entistä laajemmin, syvemmin ja monipuolisemmin. Sen rinnalla eläminen on auttanut meitä tunnistamaan, mikä puolestaan on luterilaisuudelle ominaista. Esimerkkinä voi mainita myös luterilaisten mielenkiinnon lisääntymisen kirkkomme jumalanpalveluselämään, minkä yhtenä taustana on ekumeeninen kanssakäyminen ja osana sitä ortodoksisesta jumalanpalveluselämästä Suomessa saadut kokemukset. Kun neuvottelujemme toisena aiheena on sakramentit ja pyhät toimitukset, olemme omalta kannaltamme niistä valmiimpia keskustelemaan kuin muutamia vuosikymmeniä sitten.

Ortodoksinen kirkollinen elämä näyttää myös - niiltä osin kuin muutoksia pidetään mahdollisina - kehittyneen maassamme luterilaisilta saatujen vaikutteiden ja täällä vallitsevan läntisen kulttuuri-ilmaston perusteella. Tämä tulee ilmeiseksi verrattaessa suomalaista ortodoksisuutta ja sen vaikutusta meidän yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme ortodoksisuuteen muissa maissa ja kulttuureissa.

Näyttää myös siltä, että kirkkojemme välille maassamme on muodostunut tietynlainen työnjako. Suuren enemmistökirkon on tärkeää säilyttää monipuoliset ja laajat kosketuskohdat kansaan perustasolla sitä kasvattaen ja palvellen. Ortodoksisuus on puolestaan palvellut osaltaan julkisuutta ja kulttuurielämää.

Aito kohtaaminen on mahdolista, kun olemma aidosti tietoisia omasta luterilaisuudestamme ja ortodoksisuudestamme rakkauden hengessä. Haluamme käydä näihin neuvotteluihin tietoisina siitä, että niin ortodoksinen kuin luterilainen kirkko Suomessa ovat osa omaa kansainvälistä kirkkoperhettään. Tunnemme niihin liittyvät velvollisuutemme, rajoituksemme ja mahdollisuutemme.

Samassa yhteiskunnassa toimivina kirkkoina meillä on yhteinen vastuu suomalaisten hengellisestä ja henkisestä elämästä. Muutosten keskellä monet ovat kadottaneet elämisen rohkeuden ja näköalan tulevaisuuteen. Siksi toinen neuvottelujemme aihe "Kirkot ja maailman toivo" liittyy yhteisen vastuun kantamiseen. Erityisen ajankohtaisuuden sille antaa se, että tulevaa Riemuvuotta 2000 vietetään maassamme ekumeenisesti toivon vuotena.

Toivon, että nyt alkava työskentely voisi lähentää meitä ja kirkkojamme edelleen toinen toisiimme erilaisuudesta tietoisina mutta ennen kaikkea Herramme ja Vapahtajamme tahtoa yhdessä etsivinä.

...............................................................................................