Kirkollinen ruokaperinne 

Terveyden kannalta nähdään kolme asennetta ruokaan: pidättyvyys, kohtuullisuus ja kylläisyys. Kohtuullisuutta suositellaan yleisenä asenteena, pidättyvyyttä hengellisten kilvoittelijoiden elämäntapana. Liiallisen ruokailun ohella kuitenkin varotetaan myös toisten tasojen rajojen ylittämisestä eli ahneudesta, huolien korostamisesta, alakuloisuudesta, turhamaisuudesta, ylpeilystä. Kaikessa olisi pyrittävä kohtuuteen ja tasapainoon, fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti. Tämä palvelee parhaiten fyysistä ja hengellistä terveyttä ja hyvinvointia. Paastoa ei kuitenkaan nähdä ensisijaisesti fyysistä terveyttä palvelevana, vaan tavoitteellisesti apuna siveellisesti oikeaan elämään ja kaikessa kohtuuteen pyrittäessä. Ruokapaasto on keino, tavoitteena on uudistuminen, hengellinen kasvu ja "pahasta paastoaminen". 

Jotkut vanhoista isistä pohtivat myös sitä, mikä on terveen elämän kannalta tarpeen ja kohtuullista ruoan suhteen. Tuon ajattelun valaisemiseksi voinee pieni esimerkki olla paikallaan. He suosittelevat erityisesti hengellistä elämäänsä vaaliville päivässä noin 350 grammaa leipää, kolme-neljä lasillista veteen sekoitettua viiniä sekä pieniä määriä muita ravintoaineita. Näitä muita myös siksi, ettei kukaan ylpeilisi paastollaan. He myös tunnustavat erilaisen ravinnon tarpeen eri yksilöille ja eri elämäntilanteissa. Vihanneksia suositellaan uskossaan heikoille, jotka eivät ymmärrä kaiken Jumalan luomakunnasta saatavan ravinnon olevan sallitun. He pyrkivät ikäänkuin itse varjelemaan itseään pahalta tällä vihanneslinjallaan. Eräs vanhan kirkon merkittävimpiä saarnaajia kutsuu liharuoan torjumista paholaisten opiksi. Yleensä kirkko kuitenkin opasti, että mikäli joku tahtoi kieltäytyä lihasta, oli hänen kuitenkin ensi osoitettava sitä nauttimalla, ettei hän väheksy Jumalan luomistöitä. Näitä seikkoja käsittelevistä yhteyksistä ei kuitenkaan käy ilmi suositellaanko tietystä viljalajista tehtyä leipää. Kyseessä saattaa kuitenkin olla ruis, koska vielä viime vuosisadan puolella esimerkiksi Kreikan maaseudulla kansa käytti yleisesti ruisleipää. Milloin oli ravintoon käytetystä rasvasta kyse, oli se yleisesti ottaen oliiviöljyä, joka aikoinaan vanhan kirkon piirissä oli perinteisesti käytetty rasva-aine.