Kirkonmiehiä tukemassa kommunistien vaalikampanjaa

Venäjän ortodoksisesta kirkosta on tullut neuvostovallan romahdettua instituutio, jonka kanssa monet poliittiset puolueet haluavat olla yhteistyössä. Patriarkka Aleksi II oli läsnä presidentti Boris Jeltsin virkaanastujaisissa elokuussa vuonna 1996. Onko presidentti Jeltsin tunnustava ortodoksikristitty? Jeltsin ja silloinen presidentti Mihail Gorbatšov julistivat vuonna 1991 televisiossa, että he molemmat ovat ateisteja. Jeltsin tosin lisäsi, että hän taikauskoinen ja "viihtyy hyvin" kirkonmenoissa. Patriarkan siunauksen toivotukset Jeltsinin virkaanastujaisissa olivat osa isovenäläistä kansallisuuspolitiikkaa. Aleksin esiintyminen osoitti Venäjän muille uskonnollisille ryhmille niiden paikan suhteessa ortodoksiseen kirkkoon.

Eräät ortodoksipapit tukivat vuoden 1996 presidentivaaleissa kommuninistijohtaja Gennadi Zjuganovia. Ryhmää johti moskovalainen pappi Aleksander Shargunov, neuvostovallan aikainen toisinajattelija ja arvostettu runoilija. Hän perusti Venäjälle "Isänmaan moraalisen eheyttämisen komitean", joka julkaisee lehteä "Antikristus Moskovassa". Lehti kannusti maaliskuussa vuonna 1996 ortodokseja äänestämään kommunistista puoluetta. Lehden mukaan "kommunistien kautta Jumalan tahto toteutuu ja Venäjän hajoaminen estetään". Myös pappi Dimitri Dudko, jota vainottiin jo Stalinin kaudella, toimi vaalitaistelussa Zjuganovin puolesta. Dudkon mukaan Zjuganov "on todellinen kommunisti, patriootti ja ortodoksisen elämän puolustaja".

Moskovan patriarkaatti reagoi pappi Shargunovin ryhmän toimintaan toteamalla, että papit ilmaisivat omia mielipiteitään eivät ortodoksisen kirkon ja patriarkan näkemystä asiasta. Patriarkka Aleksi II:n tarkoituksena oli vihkiä Shargunovin kirkon uusi ikonostaasi eli kuvaseinä käyttöön, mutta hän perui sen. Patriarkaatin vaisu suhtautuminen pappien toimintaan osoittaa, että kommunistimyönteisellä, mutta myös äärifasistisella papistolla on merkittävä asema Venäjän ortodoksisessa kirkossa. Molempiin ryhmiin lukeutuu myös piispoja.

Patriarkka Aleksi II teki virallisen vierailun Saksaan marraskuussa 1995. Patriarkka piti Berliinissä jumalanpalveluksessa saarnan, jossa hän julkisesti pyysi Saksan kansalta anteeksi "kommunistisesta tyranniasta". Venäjän kommunistinen ja natsimyönteinen kansallis-bolsevistinen lehdistö syytti patriarkkaa Venäjän kansallisen perinnön halventamisesta ja kansan loukkaamisesta. Kommunistien radioaseman ohjelmassa eräs moskovalainen pappi hyökkäsi patriarkkaa vastaan ja ilmaisi samalla juutalaisvastaisuutensa. Hän syytti juutalaisia tsaari Nikolai II:n teloituksesta. Papin mielestä "oli vastenmielistä, jos venäläinen joutuu käymään synnintunnustuksella juutalaistaustaisen ortodoksipapin luona".

Mitä yhteistä on patriarkka Aleksin anteeksipyynnöllä ja edellä mainitulla juutalaisvastaisuudella? Molemmat edustavat toisessa maailmansodassa voitokkaan Neuvostoliiton syndroomaa. Neuvostovallan kommunistinen terrori esitetään vapaamuurarien ja juutalaisten salajuonena Venäjää ja ortodoksista kirkkoa vastaan. Sen vuoksi venäläisillä itsellään ei ole mitään anteeksipyydettävää. Ajattelutavassa jatkuu 1800-luvun slavofiilien myytti "Pyhästä Venäjästä" ja Venäjän kansasta "Jumalan kansakuntana".

Käsitykset ovat luonteenomaisia tsaarinvallan ja kommunismin kannattajille. Edelliset näkevät kommunismin pahuuden "tuontitavarana". Nykyinen Venäjän kommunistinen puolue uskoo puolestaan puhdistautuneensa "juutalaisista aineksista". Se on omasta mielestään patrioottinen liike, joka ei uhkaa Venäjää eikä Venäjän ortodoksista kirkkoa.

Venäjän ortodoksinen kirkko eli neuvostoyhteiskunnassa yli 70 vuoden ajan henkisessä tyhjiössä. Kirkollinen järjestys ei perustunut ortodoksisen kirkon moraalin ihanteisiin, vaan rangaistuksen pelkoon. Venäjän historiassa demokratia on ollut häviäjä, koska sillä ei ole Venäjällä juuria. Venäjän ortodoksinen kirkko liittoutui vuosisatoja keskitetyn vallan, tsarismin ja tällä vuosisadalla kommunismin kanssa. Arvot ja normit muuttuvat hitaasti.

Venäjän ortodoksisen kirkon yhteiskunnallinen merkitys on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Jumalanpalveluksissa käyvien määrä on sen sijaan laskenut. Venäjän aatteellinen tilanne on sekava. Ortodoksisesta kirkosta ei ole muodostunut eettistä ja moraalista vastausta Venäjän henkiseen kriisiin. Kirkossa elää yhteiskunnan tavoin sitkeästi kommunismin ajan moraaliperintö.