IV Uskon ja järjen suhde

Merkittäviä askelia uskon ja järjen kohtaamiseen [36-42]

36. Apostolien tekojen kertoman mukaan kristillinen julistus huomasi heti alussa joutuneensa vastakkain oman aikansa filosofisten virtausten kanssa. Apostolien teot kertovat, että pyhä Paavali keskusteli Ateenassa "joidenkin epikurolaisten ja stoalaisten filosofien" kanssa (17:18). Apostolin Areopagilla pitämän puheen eksegeettinen analyysi on korostanut puheen toistuvia viittauksia kansanomaisiin, stoalaisuudesta periytyviin käsityksiin. Se ei ollut varmaankaan pelkkää sattumaa. Ensimmäiset kristityt eivät voineet viitata puheissaan "Moosekseen ja profeettoihin", sillä pakanat eivät olisi ymmärtäneet heitä, vaan heidänkin oli pakko nojautua luonnolliseen Jumalan tuntemiseen ja jokaisen ihmisen moraalisen omantunnon ääneen (vert. Room. 1:19-21; 2:14-15; Ap. t. 14:14-16). Koska tämä luonnollinen tieto oli kuitenkin vääristynyt pakanoiden uskonnossa epäjumalien palvelemiseksi (vert. Room. 1:21-32), apostoli piti viisaampana liittyä puheessaan niiden filosofien ajatustapaan, jotka olivat alusta asti esittäneet myyttejä ja mysteerikultteja vastustavia ajatuksia ja jotka osoittivat suurempaa kunnioitusta Jumalan transsendenssia kohtaan.

Klassista ajatustapaa noudattaneet filosofit olivat näet yrittäneet kaikin tavoin puhdistaa ihmisten jumalakäsityksen mytologisista aineksista. Niin kuin tiedämme, Kreikan uskonto oli polyteististä, niin kuin useimmat kosmiset uskonnot. Se meni tässä niin pitkälle, että se jumalaisti esineitä ja luonnonilmiöitä. Ihmisen yritykset käsittää jumalien ja jumalissa universumin alkuperä sai ensimmäisen ilmauksensa runoudessa. Tarinat jumalten synnystä ovat tähän päivään asti ensimmäinen todistus tästä ihmisen etsinnästä. Filosofian isät näkivät tehtäväkseen tuoda näkyville järjen ja uskonnon suhteen toisiinsa. Kun he laajensivat näköalaansa yleisiin prinsiippeihin, he eivät tyytyneet enää vanhoihin myytteihin vaan halusivat antaa rationaalisen perustan uskolleen jumaluuteen. Näin lähdettiin tielle, joka alkoi yksittäisistä vanhoista perimätiedoista ja jatkui yleisen järjen vaatimuksia vastaavana kehityksenä. Tämän kehityksen tavoittelema päämäärä oli kriittinen tietoisuus siitä, mihin uskotaan. Tämä tie vaikutti positiivisesti lähinnä käsitykseen Jumalasta. Taikauskon annettiin jäädä silleen, ja uskonto puhdistettiin rationaalisen analyysin voimin ainakin osittain. Tältä perustalta kirkkoisät aloittivat hedelmällisen dialogin antiikin filosofien kanssa ja raivasivat siten tietä Jeesuksen Kristuksen Jumalan julistamiselle ja ymmärtämiselle.