40. Platonilaisen ja uusplatonilaisen ajattelun kristillistämisen yhteydessä on syytä mainita erityisesti kappadokialaiset isät, Dionysios Areopagita ja ennen kaikkea pyhä Augustinus. Tämä suuri länsimainen oppinut oli ollut tekemisissä monenlaisten filosofisten koulukuntien kanssa mutta pettynyt niihin kaikkiin. Kun sitten kristillisen uskon totuus tuli hänen näköpiiriinsä, sillä oli voima toteuttaa se radikaali kääntymys, johon hänen siihen mennessä monesti tapaamansa filosofit eivät olleet kyenneet häntä johtamaan. Hän itse kertoo kääntymykseen johtaneista syistä: "Siitä lähtien annoin aina etusijan katoliselle opetukselle. Tajusin näet, kuinka paljon vaatimattomammin ja ilman minkäänlaisia petollisia tarkoituksia siinä käskettiin uskomaan se, mikä ei ole todistettavissa, siinäkin tapauksessa, että se olisi voitu todistaa joillekuille, tai vaikka sitä ei olisi voitu todistaa lainkaan. Muut näet lupasivat röyhkeästi tietoa ja nauroivat halukkuudelle uskoa, ja jäljestä päin käskettiin sittenkin uskoa vain keksittyjä, jopa aivan harhaanjohtavia juttuja, joita ei voida koskaan todistaa." (³⁸) Augustinus syyttää niitä samoja platonilaisia, joihin etupäässä liityttiin, siitä, että he tosin tunsivat päämäärän, johon on pyrittävä, mutta eivät halunneet tietää mitään sinne johtavasta tiestä, lihaksi tulleesta Sanasta. (³⁹) Hippon piispa onnistui laatimaan ensimmäisen suuren synteesin filosofisesta ja teologisesta ajattelusta, jossa kreikkalaisen ja latinalaisen ajattelun virrat yhtyivät. Perusteellinen spekulatiivinen ajattelu vahvisti ja kantoi hänen tietämisensä suurta kokonaisuutta, jonka lähtökohta ja perusta oli Raamattuun perustuva ajattelu. Pyhän Augustinuksen loppuun saattamasta synteesistä tuli vuosisatojen ajaksi länsimaiden tunteman filosofisen ja teologisen ajattelun korkein muoto. Henkilökohtaisen elämänkulkunsa lujittamana ja ihmeteltävän pyhän elämänsä tukemana hän pystyi käsittelemään teoksissaan moninaisia asioita, jotka kokemukseen perustuen ohjasivat monien filosofisten ajatussuuntien kehitystä.