42. Filosofisesti koulutetun järjen asema tulee skolastisessa teologiassa entistä tärkeämmäksi. Siihen antaa virikkeen Anselm Canterburylaisen tulkinta käsitteestä intellectus fidei. Canterburyn pyhä arkkipiispa katsoo, että uskolla on etusija, jossa se ei kilpaile järjen kanssa tämän toimiessa omassa etsinnässään. Järjen tehtävä ei ole näet muodostaa käsitystä uskon sisällöistä; se ei pystyisikään siihen, koska tällainen tehtävä ei kuulu sen luonteeseen. Järjen tehtävä on löytää merkitys, paljastaa perusteita, joiden pohjalta jokainen voisi päästä jonkinlaiseen käsitykseen uskon sisällöistä. Pyhä Anselm painottaa tosiasiaa, että ymmärryksen on lähdettävä etsimään sitä, mitä se rakastaa; kuta enemmän se rakastaa, sitä enemmän se kaipaa tietoa. Se, joka elää totuudelle, pyrkii tietämisen tapaan, joka palaa aina enemmän rakkaudesta siihen, minkä se tietää. Tosin sen täytyy tunnustaa avoimesti, ettei se ole vielä tehnyt kaikkea, mihin kaipaus sitä vetää: "Ad te videndum factus sum; et nondum feci propter quod factus sum." (⁴²) Pyrkimys totuuteen pakottaa siis järkeä yhä vain eteenpäin; sen ikään kuin valtaa toteamus, että sen kyky on aina suurempi kuin se, minkä se on tosiasiallisesti saavuttanut. Tässä kohdassa järki kuitenkin pystyy havaitsemaan, mikä sen matkan täyttymys on: "Arvelen näet, että sen, joka tutkii jotakin käsittämätöntä, tulee tyytyä järkensä avulla tutkien tuntemaan todellisuus hyvin suurella varmuudella, vaikka hän ei pystykään tunkeutumaan ymmärryksellään sen olemistapaan asti [- -] Sillä onko olemassa mitään niin käsittämätöntä ja sanoin lausumatonta kuin se, mikä on kaiken yläpuolella? Jos siis se, mitä tähän asti on keskusteltu korkeimmasta olennosta, on voitu todeta kieltämättömien argumenttien perusteella varmaksi, vaikka siihen ei olekaan päästy tunkeutumaan siinä määrin, että se voitaisiin selittää myös sanoin, tämän varmuuden perusta ei kuitenkaan horju vähäisimmässäkään määrin. Sillä vaikka edeltävä tutkistelu onkin järkeä käyttäen käsittänyt, että tapa, jolla korkein viisaus tietää, mitä se on luonut [- -], on käsittämätön (rationabiliter comprehendit incomprensibile esse), kuka saattaa silloin selittää, miten se itse tietää itsensä ja miten se nimittää itseään - viisaus, josta ihminen ei tiedä mitään tai tietää ainakin hyvin vähän?" (⁴³)

Filosofisen tietämisen ja uskon tietämisen perustava sopusointu saa jälleen kerran vahvistuksensa: usko haluaa, että sen kohde ymmärretään järjellä; järki myöntää etsintänsä korkeimmalla kohdalla uskon esittämät asiat välttämättä tosiksi. Pyhän Aquinon