51. Tätä erottelua ei saa kuitenkaan käsittää ensi sijassa kielteisesti, ikään kuin opetusvirka pyrkisi hylkäämään kaiken keskinäisen yhteyden tai rajoittamaan sitä. Se haluaa päin vastoin puuttua asioihin innostaakseen filosofista ajattelua, edistääkseen ja rohkaistakseen sitä. Yleensä filosofit itse käsittävät ensimmäisinä itsekritiikin eli mahdollisten erehdysten korjaamisen tarpeellisuuden sekä välttämättömyyden ylittää liian ahtaat rajat, joiden sisällä heidän ajattelunsa tapahtuu. Erityisesti on otettava huomioon se, että totuus on vain yksi, vaikka historian vaiheet ovatkin painaneet sen ilmiasuun oman leimansa, ja että totuuden saama väritys on synnin vahingoittaman ja heikentämän ihmisymmärryksen tekoa. Siitä seuraa, ettei mikään muoto, minkä filosofia on saanut historian kuluessa, voi oikeutetusti vaatia käsittäneensä totuutta kokonaisuudessaan; sama koskee myös ihmisen, maailman ja ihmisen jumalasuhteen täydellistä selittämistä.

Uskon valossa tapahtuva kriittinen erottelu on entistä tärkeämpää nyt, omana aikanamme, sillä äärimmäisen yksityiskohtaisesti konsipoidut filosofiset systeemit, metodit, käsitteet ja perustelut ovat voimakkaasti leviämässä. Erottelu ei ole yksinkertainen tehtävä. Jos jo järjen myötäsyntyisten ja erinomaisten kykyjen tunnistaminen perustavine historiallisine rajoineen on vaivalloista, voi monta kertaa näyttää vielä ongelmallisemmalta erottaa yksittäisissä filosofisissa uskomuksissa se, mikä niissä on uskon näkökulmasta kelvollista ja hedelmällistä, ja se, mikä niissä on harhaanjohtavaa ja vaarallista. Kirkko tosin tietää, että "viisauden ja tiedon aarteet" ovat kätkettyinä Kristukseen (vert. Kol. 2:3); siksi se puuttuu asiaan ja kannustaa filosofista refleksiota pitämään avoimena salaisuuden tuntemiseen johtavan tien.