52. Kirkon opetusvirka ei ole puuttunut asioihin vasta viime aikoina ilmaistakseen käsityksensä tietyistä filosofisista opeista. Mainittakoon tässä esimerkkeinä historian kuluessa annetuista kannanotoista oppilauselmat niitä teorioita vastaan, jotka opettivat sielun pre-eksistenssiä, (⁵⁶) samoin kuin lauselmat erilaista epäjumalanpalvelusta ja taikauskoista esoterismia vastaan, joita sisältyy astrologisiin käsityksiin. (⁵⁷) Älkäämme myöskään unohtako järjestelmällisempiä tekstejä joitakin kristillisen uskon kanssa yhteensopimattomia latinalaisen averroismin käsityksiä vastaan. (⁵⁸)

Opetusvirka on lausunut sanansa kuluneen sadan vuoden aikana tavallista useammin siksi, että tuona ajanjaksona monet katolilaiset katsoivat tehtäväkseen rakentaa modernin ajattelun monenlaisia virtauksia vastaan oman filosofiansa. Kirkon opetusviran velvollisuus oli tällöin valvoa, etteivät nämä filosofiat omalta puoleltaan luisuneet harhaan tai kielteisiin tuloksiin. Niistä julkaistiin seuraavat kannanotot: toisaalta fideismiä(⁵⁹) ja radikaalia traditionalismia (⁶⁰) vastaan, koska ne eivät luottaneet järjen luonnollisiin kykyihin; toisaalta rationalismia (⁶¹) ja ontologismia (⁶²) vastaan, koska ne liittivät luonnolliseen järkeen sellaista, mikä on tiedettävissä vain uskon valossa. Näiden keskustelujen positiivinen sisältö muotoiltiin dogmaattisessa konstituutiossa Dei Filius, jolla ekumeeninen kirkolliskokous, nimittäin Vatikaanin 1. kirkolliskokous, ensimmäisen kerran otti juhlallisesti kantaa järjen ja uskon keskinäiseen suhteeseen. Tämän asiakirjan esittämä opetus löi myönteisen leiman monien uskovien filosofiseen tutkimukseen. Se on vielä tänäänkin tällä alueella tapahtuvan moitteettoman ja johdonmukaisen kristillisen refleksion kiintopiste.