53. Opetusvirka on antanut monta kertaa arvionsa yksittäisistä filosofisista käsityksistä mutta useammin kuitenkin järjen tiedon ja siis oikeastaan filosofisen tiedon välttämättömyydestä uskon tiedolle. Vatikaanin 1. kirkolliskokous kokosi juhlallisesti yhteen ja vahvisti uudelleen oikeaksi opetuksen, jonka varsinainen opetusvirka oli aina esittänyt uskoville. Kirkolliskokous korosti, kuinka erottamattomasti luonnollinen Jumalan tunteminen ja ilmoitus, järki ja usko liittyvät toisiinsa mutta ovat samalla toisistaan riippumattomat. Kirkolliskokous lähti liikkeelle ilmoituksen itsensä edellyttämästä perusvaatimuksesta, että Jumalan, kaiken alun ja lopun, olemassaolo voidaan tietää luonnollisen tuntemisen kautta (⁶³) ja päätti lauselmansa jo edellä lainatulla juhlallisella vakuutuksella: "On olemassa kaksi tietämisen järjestystä, jotka eivät eroa toisistaan ainoastaan periaatteessa vaan myös kohteeltaan." (⁶⁴) Kaikenmuotoista rationalismia vastaan oli siis tehtävä ero uskon salaisuuksien ja filosofisten löytöjen välillä ja vahvistettava uskon salaisuuksien transsendenssi ja etusija filosofian lausumiin nähden; toisaalta oli välttämätöntä korostaa fideistisiä kiusauksia vastaan uskon ykseyttä ja samalla painottaa sitä positiivista apua, jota järjen tieto voi ja jota sen tulee antaa uskon tiedolle: "Vaikka usko onkin järjen yläpuolella, uskon ja järjen välillä ei voi kuitenkaan milloinkaan vallita todellista ristiriitaa: sillä sama Jumala, joka ilmoittaa salaisuudet ja antaa uskon, on pannut ihmishenkeen järjen valon. Jumala ei kuitenkaan voi kieltää itseään, eikä totuus voi koskaan puhua totuutta vastaan." (⁶⁵)