71. Koska kulttuureilla on läheinen suhde ihmiseen ja hänen historiaansa, niihin sisältyvät samat dynaamiset voimat, joilla ihmisen aika ilmaistaan. Sen tähden on syytä luetella niitä muutoksia ja edistysaskeleita, jotka johtuvat ihmisten toistensa kohtaamisesta ja keskinäisestä toistensa elämänmuotojen omaksumisesta. Kulttuurit elävät arvojen vaihtamisesta, ja niiden elinvoima ja pysyvyys juontuu kyvystä pysyä avoimena ottamaan vastaan uutta. Miten nämä dynaamiset voimat ovat selitettävissä? Jokainen ihminen elää lujasti sidoksissa johonkin kulttuuriin, on siitä riippuvainen ja vaikuttaa siihen. Hän on yhtaikaa sen kulttuurin lapsi ja isä, johon hän on sidoksissa. Hän tuo jokaisessa elämänilmauksessaan esiin jotakin, mikä nostaa hänet erilleen muusta luomakunnasta: alituisen avoimuutensa salaisuudelle ja äärettömän kaipauksensa tietoon. Niinpä jokainen kulttuuri kantaa itsessään täydellisyyteen kohdistuvan jännityksen leimaa; se paistaa kulttuurista läpi. Voidaan siis sanoa, että kulttuuriin itseensä sisältyy mahdollisuus ottaa vastaan jumalallinen ilmoitus.

Myös se tapa, jolla kristityt elävät uskoaan, on heidän ympäristössään vallitsevan kulttuurin läpäisemää. Usko puolestaan vaikuttaa jatkuvasti kulttuuriin muokkaamalla sen olemusta. Kristityt tuovat jokaiseen kulttuuriin Jumalan historiassa ja kunkin kansan kulttuurissa ilmoittaman muuttumattoman totuuden. Näin helluntaipäivänä Jerusalemiin saapuneiden pyhiinvaeltajien todistama tapahtuma nousee jatkuvasti oraalle vuosisatojen kuluessa. Kun nämä kuulivat apostoleja, he kysyivät: "Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia - - ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja" (Ap. t. 2:7-11). Evankeliumin julistaminen vaatii jokaista sen vastaanottajaa pitämään kiinni uskosta, mutta se ei pystytä vastaanottajalle esteitä säilyttää oma kulttuurinen identiteettinsä. Evankeliumi ei synnytä hajaannusta, koska kastetun Jumalan kansan tuntomerkkinä on universaalisuus, jonka jokainen kulttuuri voi omaksua, ja sillä tavoin tuetaan kulttuuriin implisiittisesti sisältyvän universaalisuuden kehitystä täyteen kukoistukseensa totuudessa.

Tästä voidaan tehdä johtopäätös, ettei kulttuuri voi olla milloinkaan Jumalan ilmoituksen arviointiperuste ja vielä vähemmän lopullisen totuuden kriteeri. Evankeliumi ei vastusta yhtäkään kulttuuria, ikään kuin se haluaisi kulttuurin kohdatessaan kieltää siihen liittyvät arvot ja pakottaa kohtaamansa kulttuurin omaksumaan ulkoisia muotoja, jotka eivät siihen sovi. Päin vastoin, julistus, jonka uskova vie maailmaan ja kulttuureihin, on todellista vapautusta kaikesta synnin tuomasta epäjärjestyksestä ja samalla kutsu täyteen totuuteen. Tässä kohtaamisessa ei kiistetä mitään kulttuurin piiriin kuuluvaa, vaan kulttuureja kehotetaan vieläpä avautumaan evankeliumin totuuteen kuuluvalle uudelle, jotta se kannustaisi jatkuvaan kehitykseen.