76. Filosofian toinen asemapaikka on se, mitä monet kutsuvat kristilliseksi filosofiaksi. Nimitys on sinänsä luvallinen, mutta sitä ei saa käsittää väärin. Sillä ei haluta antaa kuvaa kirkon virallisesta filosofiasta, sillä eihän usko ole lainkaan filosofiaa. Tällä nimityksellä voidaan viitata kristilliseen filosofointiin, elävässä yhteydessä uskoon syntyneeseen filosofiseen spekulaatioon. Tällöin ei siis puhuta yksinkertaisesti filosofiasta, jota ovat hahmotelleet kristityt filosofit, joiden tutkimuksissa ei ole ristiriitaa uskon kanssa. Kristillisestä filosofiasta puhuttaessa sen piiriin halutaan sulkea kaikki se merkittävä filosofisessa ajattelussa tapahtunut kehitys, joka ei olisi voineet toteutua ilman kristillisen uskon antamaa välitöntä tai epäsuoraa apua.

Kristillisellä filosofialla on kaksi aspektia. Ensimmäinen on subjektiivinen aspekti. Sillä tarkoitetaan järjen puhdistumista uskon kautta. Jumalallisena hyveenä se vapauttaa järjen julkeasta ylpeyden kiusauksesta, johon filosofit helposti lankeavat. Jo apostoli Paavali, kirkkoisät ja meitä ajallisesti lähempänä olevat filosofit Pascal ja Kierkegaard ovat varottaneet siitä. Filosofi saa nöyryydestä myös rohkeuden ryhtyä käsittelemään monia sellaisia ongelmia, joita hän tuskin pystyisi ratkaisemaan, ellei hän ottaisi huomioon ilmoituksesta saatavaa tietoa. Ajatelkaamme esimerkiksi pahan ja kärsimyksen, persoonallisen Jumalan identiteetin ongelmia ja kysymystä elämän mielestä tai, välittömämmin, radikaalia metafyysistä kysymystä: "Miksi jotakin on olemassa?"

Edellisen rinnalla on objektiivinen aspekti, joka koskee sisältöjä. Ilmoitus esittää kirkkaasti ja selkeästi joitakin totuuksia, joita järki ei olisi ehkä milloinkaan havainnut, ellei niitä olisi annettu järjelle, vaikka nämä totuudet eivät luonnollisesti olekaan sen saavuttamattomissa. Tähän aspektiin liittyy esimerkiksi kysymys vapaan ja luovan, persoonallisen Jumalan käsitteestä, jolla on ollut hyvin suuri merkitys filosofisen ajattelun kehittymiselle ja varsinkin olemisen filosofialle. Tälle alueelle kuuluu myös uskosta käsin nähty synnin reaalisuus. Sen avulla pahan ongelmaa voidaan lähestyä filosofiasta asiallisella tavalla. Uskolle ominaiseen näkökulmaan kuuluu myös käsitys ihmisestä henkisenä olentona. Kristillinen sanoma ihmisten arvoasemasta, tasa-arvosta ja vapaudesta on varmasti vaikuttanut modernien ajattelijoiden harjoittamaan filosofiseen ajatteluun. Omaa aikaamme lähellä olevana esimerkkinä voimme mainita huomion, mitä historiallinen tapahtuminen merkitsee filosofialle; historiahan on kristillisen ilmoituksen keskipiste. Siitä ei ole tullut sattumalta sellaisen historianfilosofian perusta, joka merkitsee uutta lukua ihmisen pyrkiessä totuuteen.

Kristillisen filosofian objektiivisiin elementteihin kuuluu myös välttämättömyys tutkia monia Raamatun esittämiä totuuksia järjenmukaisuuden kannalta, esimerkiksi ihmisen mahdollisuutta saada yliluonnollinen kutsumus, samoin perisynnin mahdollisuus. Näissä tehtävissä järki joutuu tunnustamaan, että niiden ahtaiden rajojen ulkopuolella, joiden sisälle järki helposti sulkeutuu, on olemassa totta ja järjenmukaista. Nämä teemat laajentavat tosiasiassa järjenmukaisuuden aluetta.

Näitä sisältöjä miettiessään filosofit eivät ole muuttuneet teologeiksi, sillä he eivät ole yrittäneet käsittää ja selvittää uskon totuuksia ilmoituksen pohjalta. He ovat suorittaneet työnsä omalla alueellaan ja omien rationaalisten metodiensa mukaan, mutta he ovat samalla laajentaneet tutkimustaan totuuden uusille alueille. Voisimme sanoa, että ilman tätä Jumalan sanan innoittavaa vaikutusta suurtakaan osaa aikamme filosofiasta ei olisi lainkaan olemassa. Tämän löydön koko merkittävyys säilyy silloinkin, kun joudumme pettyneinä toteamaan, että monet viimeksi kuluneiden vuosisatojen ajattelijat ovat hylänneet puhtaan kristillisen uskon.