86. Kun pidämme kiinni siitä, että tämän päivän ajattelun on pysyttävä kiinteässä ja jatkuvassa yhteydessä kristillisen tradition piirissä työstettyyn filosofiseen ajatteluun, ehkäisemme vaaran, joka piilee monissa, nykyisin erityisen laajalle levinneissä ajatussuunnissa. Katson tarpeelliseksi käsitellä sitä ainakin lyhyesti osoittaakseni, minkälaisia erehdyksiä ja filosofista toimintaa uhkaavia vaaroja siihen sisältyy.

Ensimmäinen näistä ajatussuunnista tunnetaan nimellä eklektismi. Sillä tarkoitetaan sellaisen ajattelijan asennetta, joka poimii tutkimustyössään, opetustoimessaan tai teologisessa argumentoinnissaan yksittäisiä, eri filosofioista peräisin olevia ideoita välittämättä niiden systemaattisesta yhteydestä tai niiden sijoittumisesta historialliseen kontekstiin. Näin menetellessään ajattelija joutuu tilanteeseen, jossa hän ei pysty enää erottamaan tiettyyn ajatteluun sisältyvää totuutta siitä, mikä siinä mahdollisesti on erehdystä tai asiaan kuulumatonta. Äärimmäistä eklektismiä on myös filosofisten käsitteiden retorinen väärinkäyttö, jota yksi jos toinenkin teologi harjoittaa. Sellainen välineellistäminen ei palvele totuuden etsimistä eikä kasvata teologista eikä filosofista järkeä vakavasti otettavaan, tieteelliseen argumentointiin. Eklektismin vaara voitetaan tutkimalla johdonmukaisesti ja perusteellisesti filosofisia oppeja, niiden omaa kieltä ja niiden syntymämiljöötä. Silloin näitä oppeja voidaan integroida asiallisesti teologiseen argumentointiin.