87. Eklektismi on metodinen erehdys, mutta siinä voi piillä myös käsityksiä, jotka ovat tyypillisiä historismille. Halutessamme ymmärtää jonkin aikaisemmin syntyneen opetuksen oikein, meidän on sijoitettava se omaan historialliseen ja kulttuuriseen yhteyteensä. Historismin perusväittämä sen sijaan kuuluu: jonkin filosofian totuus on todettava sillä perusteella, kuinka se on soveltunut tiettyyn ajanjaksoon ja kuinka se on täyttänyt tietyn omaan aikaansa kuuluvan tehtävän. Näin kielletään ainakin implisiittisesti totuuden ikuinen pätevyys. Sen, mikä on ollut totta jonakin tiettynä aikana, näin historisti väittää, ei tarvitse olla totta enää jonakin muuna aikana. Ajattelun historia on hänelle tuskin muuta kuin arkeologinen löytöpaikka, josta hän poimii aineistoa voidakseen laatia kuvauksen menneen ajan positioista, jotka nyt ovat jo suurimmaksi osaksi vanhentuneita ja vailla merkitystä nykyajalle. Meidän tulisi kuitenkin muistaa, että ajatuksen muotoilu on tosin tietyssä määrin sidoksissa omaan aikaansa ja kulttuuriinsa, mutta sen sisältämä totuus tai harha ovat ajallisesta ja paikallisesta erosta huolimatta joka tapauksessa tunnistettavissa ja totena tai harhana arvioitavissa.

Teologisessa ajattelussa historismi esiintyy enimmäkseen "modernismina". Sillä on oikea huoli siitä, että teologinen argumentointi olisi ajanmukaista ja nykyajan ihmisen omaksuttavissa, mutta tässä huolessaan se ottaa käyttöönsä pelkästään uusimman ajan lausumia ja puhuu kaikkien hyväksymää filosofista ammattikieltä. Tällöin se huomaamattaan tulee hylänneeksi ne kriittiset vaatimukset, jotka ehkä pitäisi ottaa huomioon tradition valossa. Tällainen modernismi sekoittaa keskenään aktuaalisuuden ja totuuden. Sen tähden se ei kykene tyydyttämään niitä totuuden vaatimuksia, joihin teologian tulisi antaa vastaus.