91. Ryhtyessäni käsittelemään yllä mainittuja ajatussuuntia, tarkoitukseni ei ollut tarjota täydellistä kuvaa filosofian nykytilasta. Sitä ei voisikaan ylimalkaan kovin helposti supistaa yhtenäiseksi näkymäksi. Haluaisin korostaa sitä, että tiedon ja viisauden perintö on itse asiassa rikastunut monilla alueilla. Niistä mainittakoon logiikka, kielen filosofia, tieto-oppi, luonnon filosofia, antropologia, affektiivisten tietämistapojen syvällinen analyysi, eksistentiaalinen lähestyminen vapauden analysoimiseen. Toisaalta suostuminen rationalistisen vaatimuksen keskipisteenä olevaan immanenssin prinsiippiin on laukaissut edellisestä vuosisadasta lähtien reaktioita, jotka ovat johtaneet radikaaleihin menetyksiin ehdottomasti oikeina pidettyihin postulaatteihin nähden. Näin on syntynyt irrationaalisia virtauksia, kun kriittinen asennoituminen on korostanut järjen itseensä perustumisen ehdotonta vaatimusta.

Jotkut ajattelijat ovat nimittäneet omaa aikaamme "postmodernin" aikakaudeksi. Tämä käsite, jota käytetään hyvin usein toisistaan kovin kaukana olevista asioista, tarkoittaa sellaista uusien tekijöiden kokonaisuuden esiin pulpahtamista, joiden kuvitellaan levinneisyytensä ja tehokkuutensa perusteella kykenevän saamaan aikaan merkittäviä ja kestäviä muutoksia. Aluksi tätä käsitettä käytettiin esteettisistä, sosiaalisista ja teknisistä ilmiöistä. Myöhemmin se siirtyi filosofiankin alueelle, jolloin siinä ilmeni kuitenkin tiettyä kaksimerkityksisyyttä. Se johtui toisaalta siitä, että "postmodernia" voidaan monesti pitää joko positiivisena tai negatiivisena ilmiönä, toisaalta siitä, ettei historian aikakausien rajaamisesta ole olemassa mitään yksimielisyyttä. Yksi asia on joka tapauksessa varma: postmodernismiin lukeutuviin ajattelun suuntauksiin on syytä kiinnittää huomiota, sillä joidenkuiden näin ajattelevien mukaan varmojen tosiasioiden aika on auttamattomasti ohi. Nyt ihmisen täytyy opetella elämään täydellisen tarkoituksettomuuden horisontissa, jonka merkkejä ovat hetkellisyys ja katoavuus. Lukuisat kirjoittajat kieltävät kaikkea varmuutta koskevassa kritiikissään välttämättömän erotuksen tekemisen ja myös uskon varmat tosiasiat.

Tällainen nihilismi saa yhdenlaisen vahvistuksen aikaamme leimaavasta kammottavasta pahan kokemisesta. Rationalistinen optimismi, joka näki historian eri aikakausina järjen onnen ja vapauden lähteenä, ei voi kestää tällaisten kokemusten dramatiikkaa. Niinpä tämän vuosituhannen päättyessä pahimpia vaaroja on kiusaus epätoivoon.

Kaikesta huolimatta tietty positivistinen hengenasenne pitää uskottavana sitä illuusiota, että ihminen pystyy maailman luojana varmistamaan itselleen itsestään käsin täydellisen herruuden kohtaloonsa nähden omien luonnontieteellisten ja teknisten saavutustensa avulla.