97. Vaikka lähteiden tulkinta on teologialle tärkeä tehtävä, sitä odottaa kuitenkin vielä vaikeampi ja vaativampi ponnistelu: sen tulisi tehdä ilmoitetun totuuden tai intellectus fidein prosessi ymmärrettäväksi. Intellectus fidei vaatii, niin kuin olen jo sanonut, olemisen filosofian apua. Filosofia auttaa ennen kaikkea dogmaattista teologiaa harjoittamaan tehtäviään asiaankuuluvalla tavalla. Tämän vuosisadan alussa vallinnut dogmaattinen pragmatismi, jonka mukaan uskon totuudet ovat pelkästään käyttäytymissääntöjä, on jo torjuttu ja hylätty. (¹¹⁴) Siitä huolimatta kiusaus käsittää nämä totuudet pelkästään funktionaalisesti on edelleen olemassa. Jos hyväksymme tämän ajatustavan, ajaudumme epäasialliseen ja supistettuun skeemaan, josta puuttuu spekulatiivinen selkeys. Esimerkiksi kristologia, jota tutkittaisiin yksipuolisesti "alhaalta käsin", niin kuin nykyisin on tapana sanoa, tai ekklesiologia, joka rakentuisi yksinomaan yhteiskunnan antaman mallin mukaan, eivät varmaankaan pystyisi välttämään tätä supistumisen vaaraa.

Kun intellectus fidei haluaa koota teologisen tradition koko rikkauden elimelliseksi kokonaisuudeksi, sen täytyy käyttää apunaan olemisen filosofiaa. Tämän olemisen filosofian täytyy kyetä käsittelemään olemisen ongelman koko filosofista traditiota, myös kaikkein uusinta; se ei saa silloin toistaa vanhentuneita, verettömiä kaavoja. Olemisen filosofia on kristillisen metafyysisen tradition kannalta katsottuna dynaamista filosofiaa, joka näkee todellisuuden ontologisissa, kausaalisissa ja kommunikatiivisissa rakenteissaan. Se saa voimansa ja pysyvyytensä siitä, että se tukeutuu itse olemisen aktiin, joka avaa mahdollisuuden avautua täydesti ja globaalisti koko todellisuudelle. Se ylittää kaikki rajat, kunnes se saavuttaa hänet, joka antaa täyttymyksen kaikelle. (¹¹⁵) Teologia, joka saa prinsiippinsä ilmoituksesta uutena tietämisen lähteenä, vahvistaa tämän näkemyksen, koska uskolla ja metafyysisellä järjellä on kiinteä suhde toisiinsa.