4. Tosin nyt on korostettava sitä, että yhtä ja samaa käsitettä käytetään monissa eri merkityksissä. Siksi tällä kohden näyttää välttämättömältä johdattaa tähän kysymykseen ja selvittää sitä. Ihminen pyrkii, halussaan löytää lopullisen totuuden olemassaolosta, hankkimaan itselleen sellaisen kaiken kattavan tietämyksen, jonka kautta hän käsittäisi itsensä paremmin ja voisi toteuttaa itseään syvemmin. Perustietäminen lähtee siitä ihmettelystä, jonka luomakunnan tarkastelu herättää hänessä: hämmästys valtaa ihmisen heti, kun hän huomaa olevansa sidoksissa maailmaan ja suhteessa toisiin olentoihin, jotka ovat hänen kaltaisiaan ja joiden kohtalo on hänenkin kohtalonsa. Siitä alkaa tie, jolla hän havaitsee yhä uusia tietämyksen horisontteja. Jos ihminen ei osaa ihmetellä, hän vaipuu monotoniaan, tapahtumat toistuvat entisen kaltaisina, ja hän menettää ennen pitkää kykynsä olla olemassa todella persoonana.

Ihmisen hengelle ominainen kyky spekulatiiviseen ajatteluun synnyttää filosofisen toiminnan kautta ankaran ajattelun muodon, ja rakentaa siten, lausumien johdonmukaisuuden ja sisältöjen yhteneväisyyden vuoksi, systemaattista tietoa. Tässä prosessissa on päästy erilaisissa kulttuurisissa ympäristöissä ja eri aikakausina tuloksiin, jotka ovat johtaneet aitojen ajatusjärjestelmien hahmottumiseen. Siksi historian kuluessa on jouduttu yhä uudelleen kiusaukseen pitää yhtä ainutta virtausta kaiken kattavana filosofisena ajatteluna. Tällöin joudutaan aivan ilmiselvästi tietynlaiseen "filosofiseen ylpeyteen", jossa kunkin omista perspektiiveistä periytyvää, epätäydellistä näkökulmaa pidetään yleispätevänä lukutapana. Todellisuudessa jokaisen filosofisen järjestelmän täytyy, silloinkin kun se hyväksytään kokonaisuutena ilmaan minkäänlaista välineellistämistä, luovuttaa ensimmäinen sija sille filosofiselle ajattelulle, josta se on lähtöisin, ja palvella sitä johdonmukaisesti.

Näin on mahdollista tunnistaa filosofisten, ajattelun historiassa aina olemassa olevien tietämysten ydin, vaikka ajat vaihtelevat ja tieto kasvaa. Ajatelkaamme, vain yhden esimerkin mainitaksemme, nonkontradiktion, finaliteetin ja kausaliteetin prinsiippejä samoin kuin käsitystä ihmisestä vapaana subjektina, jolla on ymmärrys, ja hänen kykyään tuntea Jumala, totuus ja hyvä, tai vielä joitakin yleisesti hyväksyttyjä moraalisia peruslauseita. Nämä ja muut seikat viittaavat siihen, että yksittäisten ajatussuuntien ohella on olemassa tietämysten kokonaisuus, jossa voidaan tunnistaa yhdenlainen ihmiskunnan henkinen perintö. Olemme ikään kuin kasvotusten implisiittisen filosofian kanssa, jonka perusteella jokainen tajuaa, että hänellä on nämä periaatteet, vaikkakin epäselvässä, tarkentamista vaativassa muodossa. Juuri sen tähden, että kaikki tunnustavat nämä tietämykset edes jollakin tavalla, niiden tulisi muodostaa yhdenlainen kaikkien filosofisten koulukuntien kohtauspaikka. Kun järki onnistuu käsittämään ja muotoilemaan olemisen ensimmäiset ja yleiset prinsiipit ja tekemään niistä loogisesti ja deontologisesti merkittävät johtopäätökset, se voi pitää itseään oikeana järkenä, tai niin kuin antiikin ajattelijat sanoivat, käyttää nimitystä orth¢s logos, recta ratio.