19. Viisauden kirjan 13. lukuun sisältyy joitakin tärkeitä kohtia, joista lankeaa lisää valoa tähän aiheeseen. Kirjoittaja puhuu siinä Jumalasta, joka on tunnettavissa myös luonnon kautta. Antiikin aikana luonnontieteiden tutkiminen ja filosofinen tietäminen olivat suureksi osaksi sama asia. Pyhän tekstin mukaan ihminen kykenee ymmärryksellään ymmärtämään, "sillä hän antoi minulle pettämättömän tiedon kaikesta, mikä on, niin että minä tunnen maailman rakenteen ja alkuaineiden voiman, vuosien kierron ja tähtien asennot, eläinten ominaisuudet ja petojen rajut vaistot, henkien vallan ja ihmisten ajatukset, kasvien erilaisuudet ja juurten voimat" (Viis. 7: 17, 19-20); ihminen pystyy toisin sanoen filosofoimaan. Sen jälkeen kirjoittaja ottaa hyvin huomionarvoisen askelen eteenpäin. Nojautuessaan kreikkalaiseen filosofiaan, jota hän tässä yhteydessä ilmiselvästi käyttää hyväkseen, kirjoittaja selittää, että järjessä tapahtuvalla luonnon mietiskelyllä päästään jälleen Luojan luokse: "Sillä luotujen suuruudesta ja kauneudesta voidaan vertailemalla havaita, millainen on niiden aikaansaaja." (Viis. 13:5). Tässä tunnustetaan siis jumalallisen ilmoituksen ensimmäinen vaihe, "luonnon kirja". Lukiessaan tätä kirjaa järjelle ominaisin välinein ihminen oppii tuntemaan Luojan. Jos ihminen ei pysty tuntemaan Jumalaa, kaiken Luojaa, ymmärryksellään, se ei johdu niinkään soveltuvien välineiden puutteesta, vaan ennemmin ihmisen vapaan tahdon ja hänen syntinsä asettamista esteistä.