22. Apostoli Paavali auttaa meitä Roomaan kirjoittamansa kirjeen ensimmäisessä luvussa arvostamaan paremmin viisauskirjallisuutta ja sen ponnekkuutta. Apostoli ilmaisee syvän totuuden selvittäessään filosofista argumentaatiota kansanomaisesti: Jumala voidaan oppia tuntemaan "ymmärryksen silmillä" luomakunnan kautta, sillä Jumala sallii järjen aavistaa hänen "valtansa" ja "jumaluutensa" luomistyön kautta (vert. Room. 1:20). Ihmisen järjellä myönnetään siis olevan kyky, jota käyttäen se näyttää ikään kuin ylittävän omat luonnolliset rajansa. Se tarkoittaa ensinnä sitä, että järki vapautuu sidonnaisuudestaan aistein saatavaan tietoon heti, kun se alkaa kriittisesti miettiä noita asioita. Toiseksi järki pääsee aistihavaintoja argumentoidessaan tunkeutumaan siihen perustaan, joka on kaiken aistein havaittavan todellisuuden alussa. Filosofisella ammattikielellä voisimme sanoa, että tässä tärkeässä tekstissä myönnetään ihmisellä olevan kyvyn metafyysiseen.

Apostolin vakaumuksen mukaan alkuperäiseen luomissuunnitelmaan sisältyi järjen kyky nousta helposti aistimaailman yläpuolelle, jotta järki tavoittaisi Luojan, joka on kaiken varsinainen alkuperä. Tämä helppous nousta Luoja-Jumalan luokse on kadonnut sen tottelemattomuuden seurauksena, jonka kautta ihminen halusi hankkia itselleen täyden ja ehdottoman riippumattomuuden Luojastaan.

Ensimmäinen Mooseksen kirja kuvaa havainnollisesti tätä ihmisen tilaa kertoessaan, että Jumala asetti hänet Edenin puutarhaan, jonka keskellä kasvoi puu, "joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta" (1. Moos. 2:17). Tämä symboli on selvä. Ihminen ei ollut siinä tilassa, että hän olisi voinut itsestään erottaa ja ratkaista, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, vaan hän oli riippuvainen korkeammasta prinsiipistä. Pöyhkeyden aikaansaama sokaistuminen vietteli alkuvanhempamme siihen petolliseen luuloon, että he olivat suvereeneja, muista riippumattomia olentoja, ja voivat jättää Jumalalta peräisin olevan tiedon omaan arvoonsa. He vetivät jokaisen miehen ja naisen alkutottelemattomuuteensa ja aiheuttivat järjelle vammoja, jotka siitä hetkestä lähtien ovat tukkineet tien täyteen totuuteen. Ihmisen kykyä tuntea totuus haittaa nyt kapina Jumalaa vastaan, joka on totuuden lähde ja alkuperä. Apostoli selittää edelleen, miten ihmisen ajatukset ovat synnin tähden muuttuneet "tyhjänpäiväisiksi" ja hänen ajattelunsa on osoittautunut vääristyneeksi ja väärään suuntaan johtavaksi (vert. Room. 1:21-22). Ymmärryksen silmät eivät olleet enää terveet, ne eivät nähneet enää kirkkaasti: järki joutui vähitellen yhä enemmän itsensä vangiksi. Kristuksen tuleminen oli se pelastustapahtuma, joka vapautti järjen heikkoudestaan ja päästi sen kahleista, joihin se itse oli itsensä vanginnut.