27. Ei kukaan, ei filosofi eikä tavallinen ihminen, pääse eroon näistä kysymyksistä. Niihin saadusta vastauksesta riippuu yksi ratkaiseva etappi etsimisen tiellä: onko mahdollista päästä universaaliin ja absoluuttiin totuuteen, vai jääkö se saavuttamatta. Jokainen totuus, osatotuuskin, on itsessään universaali, jos se kerran on totuus. Sen, mikä on totta, täytyy olla totta aina ja jokaiselle. Tämän universaalisuuden ohessa ihminen etsii kuitenkin jotakin absoluuttia, joka antaisi hänen koko etsinnälleen ja tutkimiselleen vastauksen ja mielen. Hän etsii toisin sanoen lopullista selitystä, korkeinta arvoa, jonka jälkeen ei ole eikä voikaan olla enää mitään kysyttävää tai viittausta eteenpäin. Olettamukset voivat viehättää ihmistä, mutta ne eivät tyydytytä häntä. Jokaiselle ihmiselle koittaa aika, jolloin hänessä herää tarve, myöntääpä hän sen tai kieltää, ankkuroida eksistenssinsä johonkin lopullisesti tunnustettuun totuuteen, joka välittää sellaisen varmuuden, ettei epäilys voi sitä enää horjuttaa.

Filosofit ovat yrittäneet vuosisatojen ajan paljastaa tuollaisen totuuden ja ilmaista sen ajattelun järjestelmiä ja koulukuntia synnyttämällä. Filosofisten järjestelmien ohella on kuitenkin olemassa muitakin ilmaisutapoja, joilla ihminen pyrkii antamaan "filosofialleen" hahmon: näillä tarkoitan henkilökohtaisia vakaumuksia ja kokemuksia, perheiden keskuudessa eläviä ja kulttuuriin kuuluvia traditioita tai elämisen ohjelmia, joissa elämä luovutetaan jonkun opettajan auktoriteetin alaiseksi. Näihin kaikkiin ilmiöihin kuuluu aina innokas toive päästä varmuuteen totuudesta ja sen absoluutista arvosta.

Ihmisen totuudella on monta hahmoa [28-35]