33. Näin havaitsemme, että ongelman käsittely saa jatkuvaa täydennystä. Ihminen etsii luonnostaan totuutta. Tämä etsintä ei tähtää ainoastaan osittaisten, käytännön elämään liittyvien tai tieteellisten totuuksien omaksumiseen; ihminen ei etsi tosi hyvää pelkästään yksittäisille ratkaisuilleen. Hän pyrkii etsinnässään tuonpuoleiseen totuuteen, joka pystyisi selittämään elämän tarkoituksen; kyse on siis etsinnästä, joka saa vastauksen vain absoluutissa. (²⁸) Ajattelussa piilevien kykyjen tähden ihminen pystyy kohtaamaan tämän totuuden ja tunnistamaan sen. Tätä elintärkeää ja eksistenssille olennaista totuutta ei saavuteta vain rationaalista tietä vaan myös siten, että ihminen antautuu luottavasti toisten ihmisten varaan, jotka voivat taata totuuden varmaksi ja autenttiseksi. Kyky ja ratkaisu uskoa itsensä ja elämänsä toiselle ihmiselle on varmasti antropologisesti mitä tärkein ja ilmaisuvoimaisin akti.

Emme saa unohtaa, että järjenkin on syytä tukeutua etsinnässään luottavaan dialogiin ja vilpittömään ystävyyteen. Epäilyksen ja epäluottamuksen ilmapiiri, joka toisinaan sävyttää spekulatiivista tutkimusta, ei ole antiikin filosofien opetuksen mukaista. Nämä pitivät ystävyyttä parhaana ympäristönä harjoittaa filosofiaa oikein.

Edellä sanotusta käy ilmi, että ihminen kulkee inhimillisesti katsoen loputonta etsimisen tietä: hän etsii totuutta ja hän etsii henkilöä, jonka varaan hän voi luottavasti jäädä. Kristillinen usko tulee häntä vastaan siten, että se tarjoaa hänelle konkreettisen mahdollisuuden päästä etsinnässään todella päämääräänsä. Kun kristillinen usko voittaa ihmisessä tavanomaisen uskon asteen, se johtaa hänet siihen armonjärjestykseen, joka suo hänelle osallisuuden Kristuksen salaisuuteen. Siinä hänelle lahjoitetaan kolmiyhteisen Jumalan tosi ja täsmällinen tunteminen. Näin usko tunnistaa Jeesuksessa Kristuksessa, joka on totuus, lopullisen ihmiskunnalle osoitetun kutsun. Hänen kutsuaan seuratessaan se voi viedä täyttymykseen sen, minkä se nyt kokee ponnisteluna ja kaipuuna.