II Credo ut intellegam

Viisaus tietää ja ymmärtää kaiken (vert. Viis. 9:11) [16-20]

16. Jo pyhä Raamattu osoittaa hämmästyttävän selkeästi, kuinka syvä yhteys vallitsee uskon- ja järjentiedon välillä. Erityisesti viisauskirjallisuus todistaa siitä. Kun luemme näitä Raamatun sivuja ennakkoluulottomasti, koemme voimakkaasti sen tosiasian, että näissä teksteissä on säilynyt Israelin uskon ohella myös kadonneiden sivilisaatioiden ja kulttuurien rikkaus. Egyptin ja Mesopotamian ääni kuuluu niissä ikään kuin erityistä suunnitelmaa noudattaen, ja vanhojen itämaisten kulttuurien yhteiset piirteet heräävät jälleen eloon näillä sivuilla, jotka sisältävät runsaasti ainutlaatuisen syviä mielen oivalluksia.

Ei ole sattumaa, että pyhä kirjoittaja, halutessaan piirtää kuvan viisaasta ihmisestä, esittää hänet totuutta rakastavana ja sitä etsivänä olentona: "Onnellinen se mies, joka tutkistelee viisautta, ja se, joka puhuu ymmärtäväisesti, se, joka ajattelee sydämessään viisauden teitä ja mietiskelee sen salaisuuksia! Lähde käymään sen jäljessä kuin vakoilija ja väijyskele siellä, missä se käy sisälle. Se, joka kurkistaa sisään sen ikkunasta ja kuuntelee sen ovien pielessä, joka levähtää lähellä sen huonetta ja lyö telttansa vaarnat sen seinien viereen, se mies saa pystyttää majansa sen sivulle ja levätä onnen lepopaikassa. Hän asettaa lapsensa viisauden suojaan ja asustaa sen oksien alla. Se suojaa häntä helteeltä, ja hän löytää levon sen ihanuudessa." (Siir. 14:20-27)

Näemme, että kaipaus ja toive tavoittaa tieto on olennainen kaikkia ihmisiä yhdistävä merkki. Ajattelukyvyn tähden kaikilla, sekä uskovilla että ei-uskovilla, on mahdollisuus ammentaa tiedon syvistä vesistä (vert. San. 20:5). Maailmaa ja sen ilmiöitä koskeva tietämys ei johtunut vanhassa Israelissa suinkaan abstraktiosta niin kuin joonialaisilla filosofeilla tai Egyptin viisailla. Hyvä israelilainen sai tietonsa vielä vähemmän sellaisten kriteerien avulla, joita näemme tiedon hajaannuttamiseen pyrkivän modernin maailman käyttävän yhä lisääntyvässä määrässä. Siitä huolimatta Raamatun maailmasta on virrannut tieto-opin suureen mereen aivan oma apunsa.

Minkälaista apua sieltä on saatu? Raamatun tekstien oma erityinen piirre on vakaumus, että järjen- ja uskontiedon välillä vallitsee syvä, erottamaton yhteys. Maailma ja sen tapahtumat, samoin historia ja Jumalan kansan monenlaiset vaiheet ovat todellisuuksia, joita tarkastellaan, analysoidaan ja ratkaistaan järjen välinein, mutta sillä tavalla, että usko on mukana tässä prosessissa. Usko ei heikennä järjen autonomiaa eikä rajoita sen toiminta-aluetta. Se auttaa ihmistä käsittämään, että Israelin Jumala näkyy ja toimii näissä tapahtumissa. Maailmaa ja historiallisia olosuhteita on siis mahdotonta tuntea perusteellisesti tunnustautumatta samalla uskomaan niissä toimivaan Jumalaan. Usko teroittaa sisäisen näkökyvyn avatessaan ymmärryksen havaitsemaan tapahtumien virrassa työtä tekevän kaitselmuksen läsnäolon. Sananlaskujen kirjan lause on tässä yhteydessä kuvaava: "Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa." (San. 16:9) Voitaisiin sanoa, että ihminen kykenee tunnistamaan tiensä järjen valossa, mutta hän pystyy kulkemaan sen päähän asti nopeasti ja esteettömästi sopeuttaessaan tutkimuksensa vilpittömin sydämin uskon horisonttiin. Järkeä ja uskoa ei voida siis erottaa toisistaan, sillä silloin ihmisen olisi mahdotonta tuntea itseään, maailmaa ja Jumalaa asiaankuuluvalla tavalla.