32. Jokainen panee luottamuksensa toisten henkilöiden saavuttamiin tietoihin ja uskoo niihin. Havaitsemme siinä merkittävän jännitteen: toisaalta uskomalla saatu tieto näyttää epätäydelliseltä tavalta tietää, ja sen tulee vähitellen täydentyä henkilökohtaisesti hankitulla käsittämisellä; toisaalta usko näyttää olevan usein inhimillisesti rikkaampi tapa verrattuna pelkkään omaan oivallukseen, koskapa se käsittää henkilöiden välisen suhteen eikä ainoastaan ihmisen omia tietämisen kykyjä. Se tuo mukanaan myös syvälle ulottuvan kyvyn luottaa toisiin ihmisiin ja luoda heihin yhä lujemmat ja läheiset siteet.

Korostan sitä, että ihmisten välisissä suhteissa löydetyt totuudet eivät kuulu ensi sijassa tosiasioita koskevan tai filosofisen järjestyksen piiriin. Noissa suhteissa etsitään pikemminkin persoonan omaa totuutta: mikä hän on ja mitä hän sallii toisten nähdä sisimmästään. Ihmisen täydellisyys ei muodostu nimittäin yksistään abstraktin tiedon omaksumisesta vaan myös elävästä antautumisen ja uskollisuuden suhteesta toiseen ihmiseen. Tässä antautuvassa uskollisuudessa ihminen löytää täyden varmuuden ja turvallisuuden. Samanaikaisesti uskon kautta saatu tieto, joka tukeutuu ihmisten keskinäiseen luottamukseen, sisältää suhteen totuuteen: uskova ihminen antautuu sen totuuden varaan, jonka toinen ihminen antaa hänen tiedokseen.

Kuinka paljon voisimmekaan esittää esimerkkejä tämän tosiasian selvittämiseksi! Ajatukseni kääntyvät suoraa päätä marttyyrien todistukseen. Marttyyri on itse asiassa luotettavin todistaja olemassaoloa koskevasta totuudesta. Hän tietää löytäneensä totuuden elämästään kohdattuaan Jeesuksen Kristuksen; tätä varmuutta ei mikään eikä kukaan voi häneltä milloinkaan riistää. Eivät kärsimykset eikä väkivaltainen kuolema saa häntä perumaan myöntymistään totuuteen, jonka hän on löytänyt kohdatessaan Kristuksen. Siksi marttyyrien todistus kiehtoo meitä vielä tänäänkin, me yhdymme siihen, se saa meidät kuuntelemaan ja seuraamaan. Tästä syystä luotamme heidän sanaansa. Havaitsemme siinä aivan ilmiselvän rakkauden, joka ei tarvitse pitkiä todisteluja vakuuttaakseen meidät siitä, että se puhuu jokaiselle siitä, minkä marttyyri jo havaitsee sisimmässään todeksi ja jota hän on kauan etsinyt. Lopuksi marttyyri herättää meissä syvän luottamuksen sanoessaan sen, minkä jo tunnemme, ja tuo julki sen, minkä mekin mielellämme toisimme ilmi, jos meillä vain olisi siihen voimaa.