Uskon, etta luonnonmukaisten biotuotteiden arvon korostaminen on seurausta viljelijoiden ja kuluttajien yhteisesta pyrkimyksesta. Naen tassa yhteisyydessa eettisen arvon, yhteisen vastuun korostamisessa myos. Teemme tietoisia arvovalintoja. Tahdomme katsoa kauaksi niin tulevaisuuteen kuin myos muualle talla maapallolla. Nykyaikainen norsukauppa merkitsee uutta etiikkaa teollisuusmaiden ja kehitysmaiden ihmisten kanssakaymisessa. Reilun kaupan norsumerkilla varustetut banaanit antavat syojalleen paremman mielen. Niissa on tuottajaakin muistettu eika vain ylikansallisen jattifirman voittoa janoavia osakkeenomistajia.

Luomutuotemarkkinat tarvitsevat saantonsa. Etiikka koetellaan niiden tunnollisessa noudattamisessa. Hyvaksytyt ja kielletyt periaatteet maaritellaan. Sertifiointi on vakuutus kuluttajalle myyjan ja hanen tuotteensa luotettavuudesta. Biologinen bataatti ja vastaava potaatti ansaitsevat tasa-arvoisen kohtelun globaalilla markkinatiskilla ja ruokapoydassa. Mutta viela polttavampi on kysymys ihmisten riittavasta ruoansaannista Pielavedella ja Bambumaalla.

Aikamme uutuustuotteita ovat ns. terveysvaikutteiset eli funktionaaliset elintarvikkeet. Itse haluaisin aina uskoa, etta kaikki se, mita suuhuni laitan on terveysvaikutteista - ja mieluummin positiivisesti terveysvaikutteista. Terveysvaikutusten tulisi olla todellisia, ei vain mielikuvallisia, niiden vaikutusten pitaisi olla tunnistettavia ja mitattavissa. Kasitteessa terveysvaikutteinen ei varmaankaan ole eettisesti arvioiden mitaan pahaa sinansa, eika terveysvaikutteiseen pyrkimisessa sinansa. Mika rehellisyys ja mika realismi kasitteeseen kuuluu, onkin sitten pohdinnan arvoinen asia.

Kaytannossa kasitetta terveysvaikutteinen kaytetaan markkinointikeinona eraissa jalosteissa, vaikkapa margariinissa tai jogurtissa. Mutta aivan varmasti porkkanakin on terveysvaikutteinen sellaisenaan, liikaa syotyna kielteisiakin seurauksia ehka aiheuttava. Ruokavaliossamme varmaankin kaikki monipuolisuus on periaatteessa terveysvaikutteista ja yksipuolisuus sairausvaikutteista.

Silloin kun elintarvikkeiden yhteydessa puhutaan varsinaisesta luomistyon peukaloinnista, on kysymys ns. geeniruoasta. Talloin tarkoitetaan geenimanipulaatiota elintarviketuotannossa. Jos arvioimme, etta olemme toistaiseksi talla tavalla tehdyilta herkuilta saastyneet, saatamme erehtya. Soija- tai maissituotteilla laskisoosi-perunamuusiannostamme maustaessamme ja siihen kansainvalista eksotiikkaa lisatessamme olemme ehka jo paasseet osallisiksi biotieteiden mullistavista uusista saavutuksista. Onneksi atlantintakainen suureellisuus ja tehotuottamisen palvonta kohtaa taalla eurooppalaisen varovaisuuden. Pisimmalle menevissa amerikkalaisissa geeniteknologian sovelluksissa liikutaan jo eettisesti kyseenalaisilla alueilla ja muutenkin tuntemattomilla vesilla. Nain erityisesti silloin, kun ajatellaan siirrettavan perintotekijoita kasvien ja elainten valilla.

On tullut uusi ymparistoriski: mita tapahtuu, jos muunneltu elama karkaa ihmisen kasista suljetusta tilasta luontoon? Muunneltujen organismien suljettu ja avoin kaytto ovat kaksi eri asiaa. DDT:n ja muiden vastaavien aineiden vaikutus haviaa joskus, radioaktiivisuus poistuu, mutta enta karannut DNA?

Eettisessa puntaroinnissa on varoitettava myos ylidramatisoimisesta ja Frankenstein-uutisista. Hyvaanhan ihminen tassakin pohjimmiltaan pyrkii. Varovaisuuteen tulee kuitenkin kehottaa. Tulee varottaa myos uudesta nykybisneksesta, esim. tehtyjen riisimerkkien patentoimisesta ja tuotesuojaamisesta. Siina joku tahtoo ryostaa ihmiskunnalta yhteista hyvaa hyotyakseen siita taloudellisesti. En pida naita tekoja eettisesti puolusteltavina kaytettavissani olevin tiedoin.

Geenimuuntelulla muutetaan luontoa. Luomukehityksella on vaikutuksensa ihmisten ja viljelyn sosioekonomiseen ymparistoon. Luomutuotanto Pielavedella ei niinkaan mielestani vaikuttaisi tilarakenteeseen kuin tarpeeseen verotuksellisessa saantelyssa ja tukipolitiikassa.

Biotuotanto ei ole vain maan muokkaamista, istuttamista tai kylvamista ja sadon talteen ottamista ja markkinointia. Siihen tarvitaan lannoittamista luonnollisin keinoin ja ns. kasvinsuojelua, joka on mm. tuholaistorjuntaa. Samalla kun monet myrkyt jatkavat voittokulkuaan ravintoketjussa kehittyy myos luonnonmukainen torjuntatietamys ja opitaan sen soveltamista kaytannossa. Tuholaistorjunnassakin voi tulla vastaan ihmisen liikaviisaus, toksiinien tuottokyvyn siirtaminen itse kasviin ja sitten lopuksi jopa maaperan myrkyttyminen. Moni hieno ajatus on maailmassa kokeiltuna johtanut ojasta niin sanottuun allikkoon. Aikanaan ihminen kehitti tuholaisia paremmin kestavia viljelylajikkeita. Sitten syntyivat vahingossa entista kestavammat tuholaiskannat.

Pieni on kaunista, sanotaan. Pielavedella se voi pitaa paikkansa. Luomu ja kaikki bio on taalla pienta, kaunista ja eettisestikin puhdasta. Mutta suuressa maailmassa kaikkiin elintarvikkeiden tuottamisen asioihin kohdistetaan suuret kaupalliset odotukset. Kaupallinen tutkimusraha vaatii sijoituksensa tuottoina takaisin ja nopeasti. Rauhalliseen perustutkimukseen ei ole riittavasti aikaa. Perustutkimuksenkin hankkeet taytyy perustella kaupallisten odotusten arvolla. Sitoutumattomista ja riippumattomista asiantuntijoista on pulaa - milta pohjalta siis paatoksia tehdaan? Onko kustannus - hyoty -analyysi eettisesti kestavalla pohjalla? Kaytetaanko geenitekniikkaa aidosti kestavan maatalouden palvelukseen vai ekologisesti kestamattoman tuotannon tekohengitykseen? Naihin kysymyksiin on vastattava maailmalla - ja miksei myos meilla taalla Pielavedella, joka luonnostaan ponnistaa luonnostaan.

Siispa kun nain on, ovat myos Pielaveden biotuotteet, elleivat jo nyt, niin ainakin pian tulevaisuudessa, alkuperaisen luomistyon parhaita hedelmia, eivat sen pakonomaista muuntamista ihmisen leikkiessa Jumalaa, eivat myoskaan Hanen tyonsa vesittamista.

Mitka sitten ovat tallaisen tuotannon todelliset ehdot, etta me taalla Pielavedella tiedamme, pystymmeko tayttamaan ne? Luomumaakaan ei hoitamatta kasva. Ravinteiden kierratys ja oman tilan tuottama eloperainen lannoitus kuuluisi asiaan. Tama tuo jo omat rajoituksensa mahdollisuuksiimme. Heti emme myoskaan voi julistaa tilojamme luomutiloiksi jos ne ovat olleet viime vuosikymmenien mallisessa kaytossa, silla valilannoitteet ja keinotekoiset torjunta-aineet eivat kuulu kuvaan; vasta kolmas luomunomainen vuosi tuottaa luomusadon.

Kotielaintuotannon eettiset soveltamisohjeet eivat ole vaikeita tayttaa, kuitenkin tuotantokustannuksia lisaavat vaatimukset luomurehusta ja hyvista seka lajinmukaisen kayttaytymisen sallimista kasvatustiloista.

Mutta kun tuottaa, pitaa jatkojalostaa, ainakin osa tuotannosta. Se voi ehka tapahtua omalla tilalla ainakin osittain tai sitten muualla. Meilla edellytetaan, etta luomujalosteissa niiden raaka-aineesta vahintaan 95% on luomuviljeltya. Tama on korkea tavoite.